Vang Vieng ja melkein oma kissa

Nyt ollaan taitettu huisin monta kilometria yhden vuorokauden sisalla. Yobussilla ajeltiin ensin Vientianeen, jonne saavuttiin aamulla kuudelta. Ei kuitenkaan jaaty sinne, kun sita ei kukaan ihmeemmin ole ylistanyt ja muutenkin kaupunkeja on jo nahty talla reissulla ja niita on viela edessakin. Jatkettiin siis heti aamulla paikallisbussilla Vang Viengiin, jonne matka kesti nelisen tuntia. Matka oli muuten mukava, mutta alkumatkan ilma oli sakeana hyttysia, niilla ilmeisesti oli joku pesa bussissa. Perilla loydettiin taas mukava bungalovi, jossa mukavinta on ehdottomasti parvekkeella loikoileva kissa! Sopoyden lisaksi se ehka syo kaikki otokat! Viela ei ole ehditty tutustua paikkaan, mutta lammin taallakin on ja vuoria nakyy. Nyt mennaan syomaan, palataan asiaan myohemmin!

Onnea mummolle!

Paljon onnea Liisa-mummolle 71 v. synttärien johdosta oikein tälleen Intterneetin välityksellä. Me ollaan nyt palattu sivistykseen ja sähköt ja langaton nettikin löytyi taas. Paksessa siis ollaan ja kolmen tunnin päästä hypätään yöbussiin kohti Vientianea. Siellä ollaan paikallista aikaa klo 6 perillä ja ehkäpä suikataan suoraan jonnekkin sieltä. En tiedä vielä minne, mutta kaiketi joko Vang Viengiin tai Luang Prabangiin.

Delfiinejä ja löhöilyä

Kolmantena päivänä päätimme lähteä retkelle yhdessä Villen kanssa katsastamaan Kaakkois-Aasian volyymiltään suurinta putousta ja harvinaisia Mekong-joen delfiineitä, joita elää ainoastaan täällä ja on vain alle sata yksilöä jäljellä. Aamulla nukuimme pitkään ja siirryimme riippukeinuihin, sitten söimme lounaan ja yhden aikoihin lähdimme veneellä mantereelle, josta autolla putouksille. Putoukset olivat hienot. Jos jotkut putouksia haluaa nähdä täällä, niin kannattaa valita juuri nämä. Mekong-joki kuljettaa kymmenenneksi eniten vettä koko maailmassa ja kun sellainen vesimassa muuttuu putoukseksi niin jyly on mahtava. Kuumuus oli myös mahtava ja hiki valui vuolaasti, kuin Mekong konsanaan.

Seuraavaksi suuntasimme hieman etelään lähelle Kambodzan rajaa ja hyppäsimme veneeseen, joka vei meidät syvään ja leveään kohtaan Mekongia, jossa delfiinejä esiintyy. Arvelimme, että delfiinejä tuskin edes näkee, jos niitä on vain alle sata olemassa mutta yllätyimme positiivisesti. Delfiinit kävivät koko ajan pinnassa haukkaamassa happea ja näimmekin varmasti vähintään 10% koko delfiinipopulaatiosta. Ihan viereen ei päästy mutta alle kymmenen metrin päästä delfiinejä parhaillaan näimme. Delfiinien vähäinen määrä johtuu ilmeisesti Puna-Khmerien massateurastuksesta, mutta toivottavasti kanta nyt taas kasvaa. Ainakin turismin pitäisi tuoda motivaatiota delfiinikannan säilyttämiseen.

Tapasimme retkellä myös kaksi norjalaistyttöä ja sovimme alustavasti tapaavamme heidät myöhemmin Sunset-ravintolassa auringonlaskun jälkeen. (Aurinko oli laskemassa kun palasimme veneellä ja siitä puuttui palanen. Ilmeisesti kysessä oli osittainen auringon pimennys.) Retken jälkeen kävimme suihkussa, kun kylmäsvesisuihkumme vesi oli hieman lämmennyt auringossa. Sitten menimme syömään. Söin jotain banaanin lehdessä höyrystettyä lohen tyyppistä kalaa jossa oli jotain vaaleita lapamadon näköisiä juttuja. Ilmeisesti ne kuitekin olivat nuudeleita. Valitettavasti Laosin ruokia ei voi kehua yhtä paljon, kuin Kiinan tai Vietnamin. Välillä täälläkin saa ihan maukkaita ruokia, mutta pettymään on joutunnut aika monesti. Laosilaisille ei taida olla novin suurta itsenäistä ruokakulttuuria, vaan he ovat omaksuneet enemmän tai vähemmän onnistuneesti eri ruokia naapurimaistaan. Hedelmät ja erilaiset pirtelöt ja ylipäätään kaikki hedelmästä tehdyt jutut maistuvat kuitenkin mahtavalle.

Ruokailun jälkeen siirryimme Sunset-ravintolaan kaljalle Villen kanssa ja tapasimme siellä norjalaiset tytöt. Oli huojentavaa kuulla, että Norjankin taloustilanne on huono nykyään. Huonompi kuin Euro-maissa. Tytöt olivat aikamoisia hienohelmoja, pelkäsivät kaikkia mahdollisia ötököitä, joten ehkä Si Phan Don ei ehkä ollut heille se oikea paikka. Esimerkiksi Villen huone oli oikea terraario. Siellä oli 5 senttinen rukoilijasirkka, jonka pää kääntyi kuin ihmisellä. Lisäksi siellä oli rupikonna, gekkoja, hämähäkkejä, kärpäsiä, itikoita ja muita pieniä seuralaisia. Ville vaihtoikin pian huonetta tänne meidän naapuriin, jossa ei paljoa hämähäkkiä kummallisempia otuksia ole näkynyt. Eilen näin kuitenkin 30 senttiisen gekon ravintolassa ja meinasin astua rupikonnan päälle. Norjalaiset tytöt olivat 7 kuukautta kestävällä maailmanympärimatkalla, mutta vauhti heillä tuntui olevan vielä kovempi kuin meillä. Nytkin he olivat vaihtaneet paikkaa joka päivä ainakin viimeisen kolmen päivän ajan. Luulisi, että seitsemässä kuukaudessa tuollainen meno alkaisi rasittaa. Ravintolan sulkeuduttua kymmeneltä, siirryimme takaisin majapaikkaamme, jossa olikin jonkinlaiset paikallisten juhlat käynnissä. Selvisi että majapaikkamme pitäjän, Panin vaimo on Vietnamilainen ja he juhlivat tettiä. Saimme ilmaista ruokaa ja juomaa ja tutustuimme paikallisiin ravintoloiden ja majapaikkojen pitäjiin paremmin. Karaoke tuntuu olevan kova sana täälläkin, ja laulutaidossa on täälläkin päin väellä ehkä hieman hiomista.

Laosin musiikkimailma on varsin mielenkiintoinen. Vuoteen 2003 saakkaa kaikki ulkomainen musiikki ja kaikki modernit musiikkityylit olivat kiellettyjä Laosissa. Hallitus salli ainoastaan musiikkia, joka oli sekoitus boleroa ja cha cha chata yhdisteltynä thai-laolaisiin rytmeihin. Jos omistat vanhat sähköurut, voit helposti kokeilla, millaista lao-pop on. Painat vain cha cha tai bolero -rytmin päälle ja asetat urkusoundin päälle ja rupeat sooloilemaan. Voit vielä vinkua vähän musiikin tahdissa niin siinä se on; aito Laolainen rytmi. Suurin osa nykyistä aikuisista Laolaisista on siis kasvanut tällaisen musiikin tahdissa ja kuuntelevat sitä vieläkin. Internet avasi sitten viimein piratismin kanavat länsimaalaiselle musiikille, ja hallitus joutui vapauttamaan musiikkin, ettei piratismi olisi saanut liikaa jalansijaa. Kuitenkin vielä nykyäänkin Laosin kuuluisin pop-tähti joutuu tienaamaan elantonsa työskentelemällä vanhempiensa guesthousessa Vang Viengissä sillä piratismin takia hän ei musiikillaan juurikaan tienaa.

Alla Lao-pop video.


Eilen eli neljäntenä päivänämme sitten vain löhösimme koko päivän riippumatolla ja illalla kävimme pizzalla Don Detin puolella. Siellä oli viisi muuta suomalaista myös eli täällä Don Khonilla ja varsinkin tuolla Don Detin saarella on aika paljon suomalaisia. Tänään olemme myös aikalailla vaan löhönneet terassillamme riippumatoissa. Äsken käytiin aamupalalla ja ostettiin huomiselle kyyti takaisin Pakseen, josta tarkoitus on nostaa lisää rahaa ja ssitten huomisiltana jatkaa matkaa yöbussilla pohjoiseen kohti Vientianea tai Luang Prabangia. Vientianesta emme ole kuulleet mitään erikoisen hienoja juttuja (tylsä paikka), joten emme siellä varmaan kauaa (jos ollenkaan) ole, mutta Luang Prabangissa olisi tarkoitus olla pidempään. Kohta olisi tarkoitus sitten lähteä Don Detin saaren puolelle ja etsiä sieltä hieman edullisempi nettiyhteys. Täällä se maksaa 5€/tunti. Joutuu nimittäin käynnistämään agrigaatin, että saa virtaa tietokoneeseen. Palaamme asiaan siis luultavimmin Luang Prabangista parin päivän kuluttua.

Neljä tuhatta saarta ainakin melkein

Si Phan Don eli suomennettuna neljä tuhatta saarta on tämmöinen useita kymmeniä kilometrejä leveä Mekong-joen pätkä, jossa on kymmeniä isompia saaria ja satoja pieniä. Me suuntasimme tänne Pakesta minibussilla ja valitsimme Don Khon -saaren, joka on varsin pieni ja hyvin rauhallinen. Päviäbudjetiksi riittää täällä 30€/päivä kahdelle hengelle.

Nyt on pari päivää täällä Si Phan Donilla vietetty ja on kyllä ollut mukavaa. Tämä on taas kyllä semmoinen paikka, mitä vain unelmoi löytävänsä. Täällä voisi olla vaikka kuinka pitkään. Harmi että täällä ei ole pankkia, mistä nostaa rahaa. Rahamme riittävät vielä mukavaan elelyyn kolmeksi lisäyöksi joten sen jälkeen kai täältä pitää lähteä. Tulimme tänne siis toissa aamuna ja saimme nopeasti bungalovin omalla suihkulla ja vessalla. Ihan ok paikka, 4€ bungalovista per yö mutta rentoutuksen maksimoimiseksi hommasimme seuraavana aamuna isomman bungalovin Mekongin rannasta ilta-auringon puolelta 8€. Täällä Don Khonin saarella ei tosiaan ole sähköverkkoa, joten agrigaatti tuottaa sähköä tänne huoneeseen auringon laskun jälkeen ilta kuudesta kymmeneen. Saavuttuamme tänne ensimmäisenä päivänä kiertelimme polkupyörillä saarta hiukan ja kävimme mukavan näköisellä hiekkarannalla, jonne palaamme vielä ehkä huomenna.

Jostain syystä Ranskan siirtomaavallan aikaan ranskalaiset ovat saaneet hienon päähänpiston ja alkaneet rakentaa rautatietä täältä saarelta Kiinaan. Muutaman kilometrin he sitten saivat aikaan rautatietä tänne ja hylkäsivät koko idean. Nyt täällä saarilla (Don Detillä ja Don Khonilla) siis kulkee koko Laosin ainoa rautatien pätkä. Yksi ruostunut pieni veturikin on. Kiskot on poistettu ja nykyään rautatienpohjaa käytetään tienä. Rautatien mukana ranskalaiset rakensivat myös sillan Don Khonilta Don Detille, joten täältä pääsee vierailemaan myös tällä toisella saarella. Sekin oli varsin mukavan oloinen paikka, joskin ehkä hieman liian hippi paikka makuumme. Don Khon sensijaan on vielä varsin rauhallinen paikka, jossa kaikki toiminta lakkaa kymmeneltä illalla. Valoja/sähköjä ei sen jälkeen enää ole missään. Muutenkin meno on äärimmäisen rauhallista. Käytännnössä kaikki (myös paikalliset asukkaat) vain makaavat riippumatoissa päivän kuumimman ajan, eli 10-16 ja niinä jäljelle jäävinä parina valoisana viileänä tuntina saattavat ottaa matsin petangia. Lähes kaikki on omavaraisesti tuotettua. Hedelmiä on puut pullollaan ja pihat kanoja täynnä. Ihmiset on iloisia ja huolettoman oloisia. Kaikki eivät toki makaa aina. Turismi täällä tuottaa työtä paikallisille jonkun verran kun pitää ruokaa laitella ja majapaikkoja puhdistella. Usein työtä tekevät pienet tytöt ja pojat. Eilen tapaamamme suomalaispojat olivat käyneet nettikahvilassa ja ihmetelleet, kun ei ketään ollut paikalla. Vain n. 6 vuotiat poika pyöräili pihalla. Nähtyään suomalaiset, poika pysäytti pyöränsä, ohjasi suomalaispojat sisään, käynnisti heille tietokoneet ja laskutti.

Eilen siis tosiaan tapasimme suomalaisen Villen Helsingistä ja sitä kautta myös kaksi muuta suomalaispoikaa, Oton ja Matin. Vietimme päivän heidän kanssaan istuskellen erinäisissä paikoissa myöhään yöhön. Tähdet näkyy täällä mainion hyvin. Kookospähkinöitä olen myös maistellut innolla. Kookoksessa on 1-2 litraa mehua sisällä ja sen jälkeen saa vielä lusikalla raaputettua sitä semmoista valkoista mössöä sisäpinnalta suuhunsa.

Vesiputouksia, banaaniviljelmiä ja kahvipensaita

Nyt ollaan kaksi päivää huristeltu mopolla täällä Etelä-Laosissa ja on ollut kyllä huisin kivaa. Alkuunsa mää suhtauduin vaisusti tähän Simon ajeluintoon, mutta on se kyllä vaan hauskaa. Eilen lähdettiin jo aikaisin liikkeelle ja käytiin katsastamassa useita hienoja vesiputouksia. Korkein putous oli 120 metriä. Toinen pienempi putous oli myös kiva, koska siellä ei ollut ketään muita, ja Simo kävi pienellä lautalla viilentäytymässä putousten alla. Kuumuus oli kyllä uskomatonta, mopolla huristellessa ilmavirta viilentää mukavasti, mutta hiki nousee otsalle heti, kun vauhti vähän hiljenee.Tästä Paksen läheltä alkaa Bolaven Plateaun alue, jolla me pääasiassa ajeltiin. Alue on tunnettu juurikin vesiputouksistaan, hedelmäviljelmistään ja kahvista. Alueen kahvipensaat on kuulemma maailman parhaiden joukossa, ja hyvälle kahvi täällä kyllä maistuu. Ilmeisesti papuset oli juuri kerätty pensaista, sillä lähes joka talon pihalla oli pressuja, joille oli levitetty papuja kuivumaan tai paahtumaan tai mitä niille sitten ikinä tehdäänkään. Maisemat oli muutenkin tosi hienoja, liikennettä oli vähäisesti ja kylistä ihmiset aina vilkutteli iloisesti. Kyetään jo sanomaan hei ja kiitos, joten osattiin huudella muutakin kuin hellota. Simo myös väisteli taitavasti lehmiä, vesipuhveleita, kanoja, possuja ja muita pieniä ja suurempia menijöitä.

Iltapäivällä päästiin perille Tat Lon kylään, jonne asetuttiin yöksi. Ensin käytiin katsomassa ökymajapaikkaa, jossa oli hienoja bungaloweja, mutta palattiin sitten kuitenkin enemmän omaa tasoamme vastaavaan vähän rähjäisempään, mutta oikein viihtyisään guesthouseen. Parvekkeelta oli hienot näkymät vesiputouksille, ja yöllä pauhu kuului lujaa sisälle asti. Yllättävän vähän sielläkin oli muita turisteja. Me ei oikein tiedetä, että milloin täällä on varsinainen sesonki, mutta ehkä täällä Laosissa on muutenkin vielä verrattain vähän turismia. Ranskalaisia tuntuu olevan aika paljon, mikä johtuu varmaan siirtomaahistoriasta. Illalla maistettiin myös Laosin ylpeyttä lao-laoa, eli riisiviskiä. Oli se ihan mielenkiintoisen makuista, mutta ei ehkä kuitenkaan sisällytetä sitä päivittäiseen nestetankkaukseen. Onneksi meidän huoneessa oli moskiittoverkko, sillä se toivon mukaan piti myös katossa vilistäneet gekot poissa sängystä. Mulla kyllä yhtenä yönä Paksessa oli jotain houreita, että valkoisella lakanalla mun naaman vieressä olisi ollut joku lisko, mutta aamulla kuittasin sen painajaiseksi. Ei se sitten ilmeisesti välttämättä ollut painajainen...

Aamulla kahdeksalta lähdettiin reippaasti paikallisen oppaan johdolla patikoimaan viidakkoon ja lähikyliin. Ihan hyvää teki pieni liikunta mopossa istuskelun jälkeen, mutta kyllä tuo kuumuus vaan uuvuttaa aika lailla. Se setä väitti, että neljässä tunnissa käveltiin vaan viitisen kilsaa, mutta tuntui, että oltais kirmattu puolen Laosin läpi. Alkuunsa mää oli ihan paniikissa, koska mentiin kunnon pöheikössä ja mulla oli vaan remmisandaalit jalassa, mutta yksikään tappajakäärme ei onneksi nappaissut meitä. Opas-setä oli oikein sympaattinen, ja taukopaikalla se kaivoi taskustaan ryppyisiä sanalistoja, joista sitten yhdessä opeteltiin englantia. Sillä oli muun muassa terveysaiheisia sanastoja, ja oli jotenkin epätodellisen tuntuista istua pikkukylässä keskellä Laosia kanojen kanssa ja opettaa harmaahapsiselle sedälle, kuinka lausutaan latex condom.

Pikkukylät oli mielenkiintoisia, niissäkin talot oli rakennettu tolppien päälle ja eläimet kirmaili pihamaalla vapaana. Ilmeisesti me oltiin niihin kyliin jo vähän liian eksoottisen näköisiä, sillä pikkulapset ei enää juossut iloisesti perään vilkuttamaan, vaan pillahti pikemminkin itkuun meidät nähdessään... Saatiin myös maistaa suoraan puusta poimittuja banaaneja, ihan banaanille maistui! Tuolla metsiköissä opas kyllä oli ihan tarpeen, sillä Laosiin on pudotettu eniten räjähteitä maailmassa, ja juurikin tuolla Bolaven Plateaun alueella niitä on edelleen eniten lojumassa.

Iltapäivällä ajeltiin 80 kilsaa takaisin tänne Pakseen, ja nyt ollaan vaan hengailtu ja huomenna lähdetään vieläkin etelämmäs Si Phan Donille, Mekongin saarille. Siellä ei ilmeisesti juurikaan nettiyhteyksiä ole, joten ei huolta, vaikkei meistä noin neljään-viiteen päivään mitään kuuluisikaan!

Moottoripyöräilyä ja temppeleitä

Nyt siis takana on pari bussissa istumispäivää. Huesta, Vietamista, ensin Savannakhetiin, Laosiin ja sieltä seuraavana päivänä tänne Pakseen. Yhteensä bussissa istumista tuli kolmatta kymmentä tuntia. Paikallisbussilla Savannakhet - Pakse väli (240km) kesti 6 tuntia. Maksoi 3€. Ilmeisesti on mahdollista kyseinen väli mennä myös jollain VIP bussilla joka ilmeisesti on paljon nopeampi. Vaikka Vietnamissakin välillä näki varsin alkeellista asumista, muuttui maisema vielä alkeellisemmaksi Laosiin saavuttaessa. Suurin osa maaseudun taloista on rakennettu pystyparrujen päälle niin, että talon alla voi kävellä kumartumatta. Seinät ovat usein puuta tai bambukudosta. Harvemmin tiiltä. Karja asustelee joskus talojen alla varjossa tai sitten siellä on riippumattoja, joissa ihmiset pötköttävät.

Eilen saavuttuamme tänne Pakseen etsimme nopeasti majapaikan. Hyvä hotelli ilmastoinnilla ja kaikella tarpeellisella. Ei edelleenkään reikävessaa. Hinta 8,50€/yö. En ole enää viitsinyt tinkiä mistään, kun ei mun tinkimistaito kovin montaa euroa ole meille tuonut. Täällä on muutenkin niin köyhää, että ottakoot vähän ylihintaa jos huvittaa. Super-halpoja ne hinnat kuitenkin on. Kunhan ne rahat menee paikallisille. Savannakhetissä perheet kerjäsivät ruokaa, eivät rahaa vaan ruokaa. Se on jo aika karua eikä sitä voi enää selitellä itselleen millään "kaljaan tai rikollisjärjestöille se raha menee kuitenkin" -jutuilla. Sen verran selvitin bussissa tarkkailemalla, että paikalliselle ihmiselle kadunvarsiateria maksoi 20 senttiä. Se sisälsi pussillisen riisiä ja tikussa erinäisiä grillattuja kanan osia. Kanan jaloista syötiin nahka ja päästä kaikki muut paitsi nokka. Joo mutta auttamiseen löytyy varmasti oikeita kanavia eikä kerjäläisten tukeminen suoraan ole ehkä oikea ratkaisu. Ehkä ekoturismin tukeminen voisi olla toimivampi ratkaisu meidän tapauksessamme. Siihen täällä on hyvät mahdollisuudet.

Söimme eilen illallisen Mekongissa kelluvassa ravintolassa enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Minä sain jonkun rapusalaatin, jossa oli jäisiä rapuja. Niitä sitten dipattiin wasabissa. Siitä ei maha täyttynyt, mutta Heidi sai samalla rahalla kaksi kokonaista kalaa ja korillisen kasviksia ym. joista sitten muodosti semmoisia rullia ja dippaili jossain kasikkeessa. Hyvänä ihmisenä Heidi sitten antoi mullekin vähän omistaan. Menin kuitenkin myöhemmin toiseen ravintolaan syömään syvä-käristettyä possua. Se oli parempaa.

Parhaillaan aurinko laskee semmoista kyytiä, että sen voisi varmaan erottaa silmillä, jos sitä katsoisi. Palasimme juuri moottoripyöräretkeltämme Wat Phulta. Wat Phu on Unescon maailmanperintökohde - temppelialue, joka on rakennettu samoihin aikoihin Kambodzan Angkor Watin kanssa. Paikasta lähtinkin muinainen tie suoraan Angkorille. Tosi hieno paikka oli, vaikka varsin pieni. Pieni oli myös turistien määrä ja saimmekin seikkailla varsin rauhassa alueella. Tosi hieno paikka se oli kyllä. Aamulla vuokrasimme 110 kuutioisen moottoripyörän jolla varmaan noin satasta pääsisi. Täällä suurin noopeusrajoitus on kuitenkin 80km/h, joten sen kovempaa ei menty. Sopiva pyörä siis näille teille. Liikenne on todella rauhallista ja sitä on vähän. Moottoritiellä saattaa tulla auto yksisuuntaisella tiellä väärään suuntaan silloin tällöin mutta nopeuksien ollessa matalia, ei se tuota suurempaa vaaraa. Myös vesipuhveleita, lehmiä, kanoja, koiria ja kilejä on tienpielet pullollaan ja lehmä saattaakin seistä rauhakseen keskellä moottoritietä muina lehminä. Autot ja mopot sitten vain hidastavat sen kohdalla ja menevät hiljaa ohi. Elukat tuntuvat myös olevan varsin tottuneita liikenteeseen eivätkä säntäile päättömästi ympäriinsa auton äänen kuullessaan. Ne menevät omaa vauhtiaan rauhallisesti. En ole nähnyt tällä yhtään juoksevaa lehmää. Ne vain hitaasti vaeltavat paikasta toiseen.

Tänään taisi pyörän mittariin tulla joku 70-80 km. Ensin moottoritietä ja sitten pienemmille teille. Kaikki olivat päällystettyjä. Ylitimme Mekong-joen mennen tullen jännällä lautalla. Ensimmäisen kerran menimme isolla lautalla, jossa oli autoja kyydissä. Takaisin tulimme pikkulautalla, jossa oli vain me ja mopomme. Mekongin saarilla oli mahtavat hiekkarannat. Toivottavasti samanlaisia löydämme myös 4000 Islandilta. Joo oli kyllä mukava reissu. Mopoilu on mukavaa. Vaikeaa kuvitella, millaiset kelit on Suomessa tällä hetkellä. Täällä on kaiketi kolmisen kymmentä lämmintä ja pilvetön taivas. Aurinko ruskistaa mukavasti ihoa vaikka suojakerroin on 50. Tänään taidettiin kuitenkin selvitä palamatta.

Huomenna otamme motskarin uudestaan kahdeksi päiväksi kerralla ja jätämme suurimman osan kantaumuksista tänne hotelliin säilöön. Arvokkaimmat otamme mukaan ja lähdemme pitemmälle käymään. Tarkoituksena vierailla ainakin joillain vesiputouksilla. Etsimme sitten matkalta majatalon (luultavasti Paksongista), jossa yövymme yhden yön ja palaamme sitten takaisin Pakseen.

Ja vielä loppuun kullanarvoista tietoa rahasta, jos Laosiin aikoo matkustaa. Savannakhetissä näimme 3 pankkiautomaattia, jotka tukevat Viaa ja MasterCardia. Visaa testasimme ja toimi. 70 000 kip on maksiminostomäärä kerralla. BCEL lisäksi kävin Savannakhetissa pankin konttorissa nostamassa Visalla rahaa. Hyvin onnistui sekin. 2 kolmesta pankkiautomaatista sijaitsevat Th Ratsavongseuk kadulla, joka on ihan keskustassa. BCEL pankki löytyy myös samalta kadulta. Paksessakin on Visaa ja Mastercardia tukeva automaatti. Se sijaitsee myös paikallisen BCEL pankin läheisyydessä pääkadulla. Vietnam-Laos rajalle kannattaa ottaa mukaan Amerikan dollareita 35$ per viisumi. Ei siis kannata raahata suuria määriä rahaa Vietnamista, kun sitä kerran nykyään saa täältäkin. Myos Vang Viengissa ja Luang Prabangissa on Visaa ja Master Cardia tukevat automaatit keskustassa.

Huh hellettä

Hyvin siis selvittiin Vietnamista tänne Laosin puolelle. Viimeisestä illasta Vietnamissa jäi päällimmäisenä mieleen se, että Simo tilasi ruuaksi sammakoita. Ei ollut mikään maailmaa mullistava makuelämys, maistui kuulemma kanalle, vähän oli syötävää ja varpaat jäi hampaiden väliin. Mutta voipahan nyt Simo ainaskin sanoa syöneensä sammakoita.

Aamulla taas odoteltiin noin tunti ilmoitetun lähtöajan jälkeen ennen kuin kyyti todella lähti. Hyvin matka kuitenkin taittui. Matkaan lähdettiin siis noin seitsemältä ja perillä Savannakhetissä oltiin joskus viiden jälkeen. Laosin rajamuodollisuudet oli hyvin epäviralliset. Viisumin sai helposti yhden lapun täyttämällä ja maksamalla 35 USD. Viimeiset Vietnmin dongit vaihdettiin bussiin kivunneella rahanvaihtajalla, joka ei edes ottanut mitään hirveää kiskurihintaa palveluksistaan. Viimeistään tämä sai meidäät epäilemään, että meidän Hanoin miljoonan menetyksen täytyi olla meidän laskuvirhe. Laosin puolella rajavartija tarkasteli leimat passeista rennosti vessan kulmalla ja kilit juoksenteli pitkiinsä.

Opaskirjassamma laosilaisia kuvataan yhdeksi maailman rennoimmista kansoista. Tätä käsitystä tuki heti rajan tällä puolella ainakin se, että paikalliset tietyömiehet makoili rennoisti ojissa, kun bussimme körötteli ohi. Opaskirjassa myös kerrotaan, että laosilaisten (onko se muuten laosilainen vai laolainen vai joku ihan muu?) mielestä liika työ on pahaksi aivoille ja he myös säälivät ihmisiä, jotka ajattelevat liikaa. Hauskuus on keskeistä kaikessa toiminnassa eikä esimerkiksi koulutusta ole perinteisesti arvostettu suuresti. Voiko siis olla parempaa ympäristöä viimeistenkin graduajatusten unohtamiseen? Yhteiskunnan rentous näkyi ainakin siinä, ettei täällä kukaan hyökkää kaupittelemaan heti bussista astuttua mitään samaan tyyliin kuin Vietnamissa.Savannakhettiin saavuttuamme etsittiin majapaikka ja nostettiin automaatista kipejä, syötiin ja käytiin ihmettelemässä kaupungin läpi virtaavaa suurta ja mahtavaa Mekong-jokea. Ilma muuttui kyllä ihmeellisellä tavalla Vietnamin ja Laosin välillä, sillä täällä on paahtava auringonpaiste ja helle. Mutta ei myö valiteta, vielä ainakaan :)

Tänään aamulla suunnattin Savannakhetin bussiasemalla ja ostettiin liput Pakseen. Bussimatka oli jo sinänsä varsinainen elämys, sillä lattiat oli lastattu täyteen riisisäkkejä ja meidän rinkat heitettiin bussin katolle. Bussin ovet oli myös koko kuusituntisen matkan ajan auki, ja tuuletus toimi tällä tavalla. Jokaisessa pysähdyspaikassa bussi pelmahti täyteen kaupittelijoita, jotka möi vartaisiin viritettyjä kananpäitä ja muita lihavartaita ja munia. Paksessa löydettiin helposti majapaikka ja nyt ollaan mahat täynnä täällä nukkumamista suunnittelemassa. Täytyy huomenna tulla nettikahvilaan lähettämään tämä. Näiden päivien perusteella Laos ainaskin vaikuttaa oikein kivalle maalle!

Turvallisesti Laosissa

Hyvin paastiin Laosiin. Yksi yo oltiin Savannakhetissa, jonne bussimatka Vietnamista kesti noin 12 tuntia... Tanaan siirryttiin etelampaan Pakseen. Laos vaikuttaa tosi mukavalle maalle ja elamantyyli tuntuu olevan varsin leppoisa. Ilmatkin taalla on kohdallaan, aurinko paistaa ja helletta piisaa. Kirjoitellaan lisaa lahipaivina, hyvin taalla menee!

Viimeistä päivää Vietnamissa

Palasimme aamubussilla Hoi Anista Hueen, sillä Hoi Anista ei suoria kyytejä Laosiin saa. Bussi pysähtyi taas tuttuun tapaan ensin jonnekin paikkaan, missä myytiin kiviveistoksia ja jossa pääsi käymään led-valoin koristellussa luolassa. Myöhemmin pysähdyttiin vielä rengasliikkeen pihassa puoleksi tunniksi ja miehet vaihtoivat Formula-tyyliin renkaat bussiimme. Noin 5 tunnin matka makuupaikkabussilla taittui kaikesta huolimatta oikein mukavasti Laos-kirjaa lukien ja maisemia katsellen. Taisin loppumatkasta vähän torkahtaakin rusinoita popsittuani. Laos vaikuttaa kyllä juttujen perusteella oikein mielenkiintoiselta maalta. Tunnelman pitäisi olla todella rento. Vaikka asiat ovatkin Laosissa muuttumassa kovaa vauhtia, ilmeisesti vieläkin esim. internet on aika harvinaista herkkua suurempien kaupunkien ukopuolella. Pankkiautomaatteja kirjan mukaan koko Laosissa on vain 4. Rahan nostaminen onnistuu kuitenkin pankin konttorista Visan avulla ja Laosissa käy paikallisten kipien lisäksi myös USAn dollarit ja Thaimaan bahtit. Niitä on matkassa sen verran, ettei ongelmia rahan kanssa tule.

Tuolla Hoi Anissa tuli kyllä vedettyä semmoisia herkuttelusessioita ravintoloissa, että ei varmasti paino noiden päivien aikan ainakaan päässyt putoamaan. Tutustuin ruokasysteemiin nimeltä Hot Pot eli kuuma pata. Hot Potin sai valita esim. kanaa, nautaa, ankkaa, rapua, tofua tai sikaa ja sen jälkeen tarjoilija tuli keittimen, padan ja ainesten kanssa viereiseen pöytään ja keitti kasviksista ja valitusta lihasta padallisen (n. 2 litraa) ruokaa, joka sitten tarjoiltiin nuudelien kera. Yhdessä ravintolassa hot potin keskellä oli semmoinen pieni onkalo, jossa paloi pieni tuli, pitäen ruoan lämpimänä ja lämmittäen samalla muutenkin viileätä iltaa. Tuli nuotiofiilis. Ruoat maistuivat mahtavilta ja hinta oli halpa.

Tuntuu siltä, että Vietnamissa kaikki on homeessa. Ensimmäinen huoneemme oli homeessa ja bussi, jolla menimme Hoi Aniin haisi homeelta. Myös moskiittoverkko haisi homeelta Hoi Anin ensimmäisen yön huoneessamme. Tämän jälkeen vaihdoimme huonetta 9€ maksavaan ikkunalliseen ja parvekkeelliseen huoneeseen ja se osoittautuikin oikein mainioksi paikaksi. Hinta on vähän korkeampi kuin ihan halvimmissa, mutta ei sitä homeelle viitsi itseään altistaa. Nyt täällä Huessa tulimme samaan hotelliin kuin aiemmin. Otimme kuitenkin kalliimman huoneen, jossa on ikkunat ja täällä ei haise ollenkaan homeelle. Hintakin oli tosin melkein kolme kertaa kalliimpi (10€/yö).

Tänään sää on suosinut ja ehkä on pikkuisen onnistuttu ruskettamaan itsejämme. Lounaan jälkeen käytiin ostamassa aurinkolasit Laosin mopoilua varten ja kierrettiin torilla ihmettelemässä monipuolista hedelmätarjontaa ja sitten ostettiin pähkinöitä ja limsaa ja mentiin joen rantaan palvomaan aurinkoa. Ostoksista puheenollen Vietnamissa jonottaminen on todella outoa touhua. Jono on ilmeisesti tuntematon käsite täällä päin ja meillä on ollut vaikeuksia ymmärtää, miten kassoilla pitäisi toimia. Ilmeisesti taktiikka on suunnilleen sama kuin Seurahuoneen baaritiskillä juuri ennen valomerkkiä (eli siis kuka saa ensimmäisenä tungettua ostoksensa myyjän eteen, pääsee ensin maksamaan). Vaikka kuinka tiiviisti yritti olla jonossa, joku onnistui aina suikkaamaan meidän eteemme jopa ostoskärryjen kanssa. Ja kun olimme ihan tiskin vieressä, sivusta tuli mies ja laittoi ostoksensa sivusta eteemme liukuhihnalle. Loppujen lopuksi mekin sitten heitimme ostoksemme samaan kasaan muiden asiakkaiden ostosten kanssa tiskille ja osoittelimme sormilla, että mikä on kenenkin tuote. Ehkä tuo jonottamistaidon puute johtuu siitä, että Vietnamissa ei juurikaan länsimaistyylisiä marketteja ole. Ainoa näkemämme oli täällä Huessa. Hanoissa emme sellaisiin törmänneet. Kaikki kauppa tehdään yleensä pienien putiikkien kanssa, joita on kadun varsissa tai halleissa. Hanoissa putiikit vielä jaoittuivat hauskasti niin, että jollain kadulla myytiin pelkästään lihaa ja meren eläviä, toisella kasviksia, kolmannella lamppuja ja neljännellä liuottimia ja maaleja jne. jne. Mutta maassa maan tavalla. Käyhän se näinkin.

Kohta lähdemme syömään vielä illallista, mutta sitä ennen tulevista suunnitelmistamme. Emme luultavasti enää kovin usein netiin pääse seuraavan parin kolmen viikon aikana jos ei Laosin nettitilanne ole kovin muuttunut. Tarkoituksemme on olle huomenna yötä Savannakhetissa ja siirtyä sieltä Pakseen, josta vuokraamme mopon muutamaksi päiväksi ja tutustumme alueeseen. Liikenne Laosissa on kuulemma rauhallista, sitä on vähän ja tiet ovat hyvässä kunnossa. Myöskin rikollisuutta on Laosissa paljon vähemmän kuin naapureissa. Paksessa arvio on 4 yötä ja sen jälkeen tarkoituksena on mennä Si Phan Donille eli 4000 Islandsille, joka on ihan Laosin eteläisimmässä osassa olevan Mekong-joen haara-alueella. Paljon saaria joessa. Siellä ei nettiä ole todennäköisesti saatavilla. Ehkä 4 yötä tai enemmän olemme siellä. Kuten Heidi taisi jo mainitakin, tekstiviestillä kuitenkin tavoittaa. Kerran päivässä vähintään pidetään kännykkää päällä ja pistetään mahdollisuuksien mukaan blogiin juttua aina kun netti on saatavilla. 4000 Islandsilta sitten lähdemme kulkemaan Laosissa kohti pohjoista ja Pohjois-Laosista menemme Thaimaan puolelle. Kambodza taidetaan joutua jättämään väliin, sillä aikaa on niin vähän eikä viitsi kiirehtiä. Jääpähän sitten tutkimaton alue kierrettäväksi seuraavallekin kerralle.

Mutta nyt syömään! Palaamme asiaan Laosista. Toivon mukaan Savannakhetissä löytyy netti, jotta pääsemme lisäilemään kuvia blogiin kun palomuuri ei enää sitä estä.

Uudet pöksyt ja muutenkin hyvä mieli

Sää ei ole nyt ollut oikein meidän puolella, sillä koko Vietnam kylpee ihanassa auringonpaisteessa, mutta juuri meidän yllämme jumittaa sääkartan ainoa sadepilvi. Sateen vuoksi mopon vuokraus ja erinäiset rauniot ja vuoret sai jäädä odottamaan seuraavaa kertaa ja aktiviteettien sijaan keskityttiin löhöilyyn ja vanhan kaupungin tarkempaan tutkimiseen. Tämä Hoi Anin vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde, joten ihan mukava sitäkin oli tarkemmin tutkia. Käytiin tutkimassa vanhoja rakennuksia sisältä käsin ja yhdessä kodissa näkyi, kuinka tulva-aikaan koko alakerta on veden peitossa. Käytiin myös museossa, jossa oli todellista museon tunnelmaa, sillä jalkojemme edestä kirmaili hiiri suojaan lattian rakoon...

Sadepäivän iloksi käytiin myös ostamassa lukemista paikallisesta kirjakaupasta, jossa tultiin auttamattomasti tukeneeksi piratismia. Koko putiikissa tuskin oli yhtäkään aitoa kirjaa, sillä kaikki osoittautuivat lähemmässä tarkastelussa kopioiksi. Ostettiin Lonely Planetin Laos-opas, jossa muutama sivu on väärin päin, ja mun romaanin kannet on kopioitu Fujin valokuvapaperille... Kirjan myötä tutustun kuitenkin tarkemmin Vietnamin lähihistoriaan, joten ehkä sillä varjolla saa vähän anteeksi. Luen siis Denise Chongin kirjaa The Girl in the Picture - the Story of Kim Phuc, the Photograph, and the Vietnam War. Kirja kertoo tarinan tytöstä, joka paloi pahasti napalmi-iskussa, ja jonka kuva levisi ympäri maailmaa lehtien etusivuilla (Hanna on ehkä lukenut?). Oikein kiinnostavalta vaikuttaa ja muutenkin on hyvä saada lisätietoa Vietnamin sodasta ja maasta muutenkin.

Haettiin myös teetetyt vaatteemme ja nyt meillä on kunnon loma-asusteet! Tyylikkyydestä en tiedä, mutta mukavia lökäpöksyjä ainaskin! Illalla ruokapaikassa eksoottiset eläinkohtaamiset (ks. ensimmäisen kappaleen hiiri) jatkui. Riisikupin kaivelun lomassa satuin luomaan katseeni kattoon ja mitäpä muutakaan sieltä lähemmässä tarkastelussa paljastui kuin kymmenisen gekkoa (tms.)! Havainnon jälkeen vähän aikaa puristettiin kauluksia tiukemmalla siinä pelossa, että joku niistä tippuu suoraan niskaan, mutta hyvin ne siellä katossa kiinni pysyi ja pyydysti näppärästi kärpäsiä.

Nyt ollaan taas huoneessamme löhöämässä ja aamulla kahdeksan aikoihin palataan tuttua reittiä Hueen yhdeksi yöksi. Vietnam on kyllä tämän kokemuksen perusteella mukavan oloinen maa, ja etelässäkin varmasti riittäisi paljon nähtävää. Simohan jo tuossa edellisessa kirjoituksessa mainosti maata ansiokkaasti ja ansaitsisi varmaan jonkun matkailun edistämispalkinnon Vietnamin valtiolta :) Saigoniin voidaan ainaskin sitten joskus isoina vielä mennä ihmettelemään.

Varoitan muuten nyt jo tässä vaiheessa, että Laosissa meistä ei varmasti kuulu yhtä usein kuin tähän asti. Jos jollekin tulee hirvittävä tuska ja ahdistus meidän hyvinvoinnista, niin tekstiviesteihin kyllä vastataan. Simolla kännykkä on koko ajan päällä, mulla vain välillä. Jos ei noin viikkoon päivitetä mitään, niin laitetaan jollekin viesti, että ollaan kunnossa, ja se joku voi sitten laittaa tänne kommentin (Tarjan hyvä vinkki!).

Nyt jatketaan uusien kirjojen lukemista ja löhöämistä! Terkkuja kaikille! Ja Joonatanille sellaisia erityisterkkuja, että ei niitä mörköjä ja kummituksia oikeesti oo olemassa, vaikka kyllä tätiäkin joskus pelottaa. Ja mekään ei Simon kanssa tykätä hiivikääpäsistä, mutta ehkä se veren imeminen on tosiaan vaan niiden työtä! Meitä on niin moneksi. Me tykätään susta tosi paljon ja on kova ikävä!

Vietnam ja matkustamisen helppous

Kirjoittelen nyt aikani kuluksi bussista matkalta Huesta Hoi Anniin. Bussi pysähtyi yllättäen 40 minuutiksi tällaisen myymälä-ravintolan pihaan siinä toivossa että kyytiläiset ostaisivat putiikista jotain kiskurihintaan. Luultavasti bussikuski sai tästä hyvästä ilmaisen lounaan, mutta niinhän Suomessakin toimitaan.

Vietnamissa matkustaminen on uskomattoman helppoa. Ihmiset puhuvat hyvää englantia. Äsken tapasimme arviolta 9-10 vuotiaan pojan, joka keräsi kolikoita ja seteleitä eri maista. Hän puhui uskomattoman hyvää engantia siihen nähden, että oli opiskellut sitä vasta vuoden. Hänen englantinsa oli parempaa, kuin juuri kenenkään Manner-Kiinan puolella tapaamamme henkilön. Kielitaidottomuus ei siis Vietnamissa ole ongelma, jos osaa vähän englantia tai ranskaa.

Toinen maino puoli täällä on se, että kaupungeissa lähes kaikkien kojujen nimien viereen on kirjoitettu myös kadun nimi. Nain voi helposti missä tahansa kadulla saada tietoon kadun nimen päätään kääntämällä. Näin vaivatonta ei kadun nimen selvittäminen ole ollut missään käymistämme Euroopan maista. Joissain Euroopan maissa kadun nimen selvittäminen on ollut työlästäkin.

Kuten jo jossain aiemmin taisin todeta, pankkiautomaatin löytäminen ei ole ollut missään näin helppoa. Jopa varsin syrjässäkin keskustasta pankkiautomaatteja on kaikkialla ja keskustassa niitä on lähes joka kadulla ja yleensä vielä useita. Täällä käy jopa Visa Electron.

Entäpä sitten kaksi tärkeintä eli majoitus ja ruoka? Sillä hetkellä, kun jalka koskettaa maata junasta tai bussista ulos noustessa, ympärillä parveilee useita Hello Mistereitä. Siinä voi lähteä suoraan jonkun sedän tai tädin mukaan katsomaan hotellia tai sitten voi ottaa esimerkiksi jostain opaskirjan kartasta majapaikan ja lähteä seikkailemaan sitä kohti. Matkalla määränpäähän tulee luultavasti jo useita muita hotelleja ja hotellin kauppaajia vastaan ja matkan varrella voi näin ollen tarkastaa nämäkin paikat edullisemman hinnan toivossa. Erilaisia ja eritasoisia ruokapaikkoja tulee vastaan vähintään yhtä paljon kuin hotelleja (eli paljon) hintahaarukalla 1-10€ täydestä mahasta. Ja hotellit eivät lopu kesken. Jos halvat olisivatkin jostakin ihmeellisestä syystä täynnä, voisi mennä kalliiseen ja maksaa ehkä sen 40€ yöstä jossain neljän tähden hotellissa. Toista tämäkin on Euroopassa. Joskus joutui ottamaan hieman kalliimmankin yöpaikan heinäkuussa kun halvat olivat täynnä. Esim. Innsbruckissa maksoimme muistaakseni 80€ yhdestä yöstä kerran kun saavuimme myöhään kaupunkiin ja muut paikat olivat jo täynnä. Mutta harvinaista semmoinen on Euroopassakin ollut.

Jos siis on valmis bussista tai junasta noustessaan kantamaan rinkkaa max. tunnin verran selässään kun etsii majapaikan tai siten maksamaan euron pari taksista tai vastaavasta, ei täällä matkustaminen tuota ongelmia kenellekään. Taksia meidän ei ole tarvinnut vielä kokeilla paitsi Kiinassa kun oli ongelmia löytää majoittajmme luo. Silloin se maksoi muistaakseni 50 senttiä.

Mitäs muuta vielä mikä voisi estää tänne matkustamisen. Turvallisuus... Ei ole kyllä pelottanut mikään muu kuin tämä liikenne ja lähestyvä vesipuhveli. Eikä varmaankaan ole ollut syytäkään muita asioita pelätä. Enemmän on joskus jännittänyt esim. Prahan tai Helsingin juna-asema. Huijatuksi täällä kai voi tulla jos ei ole tarkkana, mutta tuntuu että me ollaan oltu vähän liiankin varovaisina ja ennakkoluuloisia netin juttuja luettuamme ja kukaan ei ole päässyt meitä viilaamaan linssiin lukuunottamatta sitä rahanvaihtoa. No nyt bussimme jo jatkaakin matkaansa joten taidan siirtyä tarkkailemaan banaaneja ja kookoksia.

Niin ja vielä unohtui mainita kahdesta yleisestä pelotuksesta. 1. Vessat ja vatsan toiminta. 2. Taudit.
Vietnamissa ei ole tarvinnut reikävessoja käyttää. Länsimaalaiset vessat on ollut kaikkialla ja niitä on enemmän tarjolla, kuin monissa Euroopan maissa. Ripulia ei ole ollut ja tarkempiin yksityikohtiin menemättä vatsa on toiminut täydellisesti. Syöty on monen tasoisissa paikoissa ja monenlaista. Tietenkin taas tervettä maalaisjärkeä on käytetty. Ei olla syöty juurikaan kadulta mitään, mikä on voinut seistä kauan. Vähänkään laadukkaamman näköisissä ravintoloissa ei olla turhia nuukailtu. Taudeista sen verran, että niitä on Suomessakin ja malarialääkitys (Lariam) ei meille ainakaan ole tuonut minkäänlaisia sivuvaikutuksia (korkeintaan keveän mielen) eikä se ole edes kallista. Eri ihmisillä tietysti vaikutukset voivat poiketa, mutta kannattaa nyt ainakin kokeilla Lariamia kun se ei juuri mitään maksa. Muitakin vaihtoehtoja löytyy.

Niin ja missäs vaatteet sitten pestään ja kuinka paljon niitä kannattaa ottaa mukaan? Laundry-kylttejä tulee jatkuvasti vastaan kaupungilla ja kaikissa hotelleissamme on ollut mahdollista pestä pyykkiä. Yleensä pyyykit saa takaisin max. 24 tunnin kuluttua jättämisestä. Vaatteet on halpoja tyyliin housut 2€ ja t-paita 50 senttiä. Itse otin 4 päivän kerrastot mukaan, mutta jos lentää suoraan Vietnamiin ja kaipaa uusia vaatteita, niin kannattaa kyllä ottaa vain 2 päivän vaatteet mukaan ja käyttää ekat päivät kojuja kierrellen.

Täytyy nyt kuitenkin koputtaa puuta sairauksien ja ripulin suhteen :) Mutta jos jompi kumpi iskee niin onhan niitä lääkäreitä sitten täälläkin ja matkavakuutus on kunnossa. Onhan se sitten varmaan kurjaa jos sairastuu, mutta olisi se varmasti silloin kurjempaa jos ei oltaisi tänne tultu ollenkaan. Vaarallisin paikka ihmisille on kuitenkin tilastojen mukaan oma koti.

Hoi Anissa

Kaksi päivää ollaan nyt poukkoiltu täällä Hoi Anin kaduilla ja mukavasti on mennyt. Tämä on mukavan pieni kaupunki, noin 90 000 asukasta, mutta taitaa pienuudestaan huolimatta olla yksi Vietnamin suosituimmista kohteista ainakin matkaajien määrästä päätellen. Bussimatka tänne sujui hyvin ja ekaksi yöksi löydettiin hieman kalliimpi hotelli, joka tänään vaihdettiin halvempaan, kun ensin rauhassa päästiin tutkimaan paikkoja. Vanhan kaupungin alueeseen tutustuttiin eilen ja siellä oli oikein mukavan näköisiä rakennuksia. Tänään vuokrattiin pyörät ja polkaistiin meren rannalle uittamaan varpeja Etelä-Kiinan meressä. Täälläkin on "talvi", eli noin 25 astetta ja pilvistä, joten rannoilla ei juuri ihmisiä näkynyt. Meri oli kuitenkin kiva nähdä, ja uskomattoman isot aallot rantaan löi. Mietittiin vaan, jotta miten siellä kykenee hukkumatta uimaan... Noin isoa merta ja isoja aaltoja ei ollakaan ennen nähty.

Päivällä hieman sateli, mutta sade ei täällä kauheasti haittaa, kun ilma on niin lämmin. Hoidettiin sateen aikana asioita kuntoon ja pohdittiin tulevia reittejä. Harmiksemme ei voidakaan olla täällä niin pitkään kuin suunniteltiin, sillä Laosiin ei mene busseja säännöllisesti. Suunnitelmamme on alun perin ollut se, että Laosissa kierrellään kaikkein pisimmän aikaa. Tänään täällä Vietnamissa myös alkoi virallisesti Tet-lomakausi, joka vastaa kiinalaista uutta vuotta, joten viikon sisällä joka paikka on ihan tupaten täynnä, myös joukkoliikenne käy kuulemma silloin ylikierroksilla. Viisumitkaan ei oikein anna myöden Etelä-Vietnamiin tutustumista. Ajateltiin siis livahtaa Tetin alta Laosiin, minkä vuoksi meidän pitää ylihuomenna palata yhdeksi yöksi Huehen ja sieltä sitten suikataan Laosin puolelle Savannakhetiin.

Ranta-alueella oli muuten upeiden tyrskyjen lisäksi myös aika surullisia näkyjä, sillä siellä näkyi konkreettisesti turismin haittapuolet. Oli aika kurjaa katsoa, kuinka rantakaistaleella paikallisten asukkaiden koteja ja kyliä oltiin jyräämässä (tai oltiin jo pistetty matalaksi) uusien Luxury Holiday Resortien tieltä. Yhdessä paikassa hautausmaata muokattiin golf-kentäksi. On turismilla varmasti paljon positiivia vaikutuksia paikallisten toimeentuloon, mutta kyllä me varmasti ainaskin yhtä paljon pahaakin aiheutetaan :( Ja kyllähän täällä muutenkin välillä miettii sitä, että onko se nyt sitten ihan oikein, että Suomessa köyhillä opiskelijoilla on täällä varaa syödä ravintoloissa ja elellä muutenkin herroiksi. Jos mää olisin kymmeniä vuosia ravintolaani vaivalla pyörittänyt paikallinen, niin kyllä mua voisi ehkä hieman ärsyttää yrittää nöyrästi ja hymyssä suin palvella tällaisia kuin me. Ei tosiaan käy tasan onnen lahjat...

Mutta ehkä hieman positiivisempiin asioihin. Huomenna ajateltiin vuokrata mopo ja ajella hieman ympäristössä ja äitikin voi olla rauhassa, sillä liikenne on täällä oikein rauhallista suurempiin kaupunkeihin verrattuna. Ollaan myös paikkailtu puutteellista kesävaatekokoelmaamme täällä, sillä Hoi An on tunnettu räätäleistään. Kadut on täynnä ompelimoita, ja ollaan teetetty kesäpöksyt ja mulle yksi hame. Ihan jännää kokeilla tällaistakin, ja lopputulokset vaikuttaa oikein hyville!

Nyt aletaan unille, että huomenna jaksetaan mopoilla. Tai että Simo jaksaa mopoilla ja mää kauhistella kyydissä!

Ruokaa ja pyöräilyä Indokiinassa

Nyt ollaan kaksi päivää ihmetelty Huen ihmeitä. Hanoista olikin tänne melkoinen matka, noin tuhat kilsaa. Nyt voidaan ottaa vähän rennommin, kun päästiin pois suurkaupungin pölyistä ja kohti lämpimämpiä alueita. Ihan jännää isoissa kaupungeissa on käydä, mutta vähän pienemmissä paikoissa on lystimpää ihmetellä. Ei tää Huekaan toisaalta meidän mittapuulla mikään pikkukylä ole, koska on täällä kai noin 300 000 asukasta. Aamulla lepäiltiin hetki täällä majapaikassa ja sitten lähdettiin tutkimaan paikkoja. Suunnattiin joen toiselle puolelle käymään Citadelin alueella, jolla oli ennen Vietnamin entinen pääkaupunki ja hallintoalue. Monenlaista rakennusta siellä oli ja törmättiin myös japanilaiseen huonetoveriimme Hanoista. Maailma on siis pieni ja aika samoja reittejä täällä taitaa monet matkaajat kulkea. Ilma muuttui kyllä tuhannen kilsan myötä lämpimämmäksi ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Naamat on siis jo punaisena. Katujen yli hivuttautuminenkin sujuu jo mallikkaasti ilman suojateitä ja valoja, Hanoissa meinasi alkuunsa paniikki iskeä keskellä katua, kun joka suunnasta suihki mopoja ja autoja. Hyvin ne kuitenkin väistää, kun etenee hitaasti ja ei säntäile. Täälläkin on joka kulmassa mopokyydin ja polkypyörätaksin tarjoajia, jotka naureskelee meille, kun vaan kävellään.

Illalla oli huippuelämys, kun syötiin itsemme nurin. Ruoka on niin hyvää, että lautasen tyhjeneminen melkein itkettää. Simo tilasi kaikkia paikallisia erikoisuuksia, kuten banaanin lehtiin käärittyä jotain ja riisipaperiin käärittäviä juttuja. Kuvaukset on vähän epämääräisiä, kun ei me aina tiedetä, mitä me syödään, mutta hyvää oli joka tapauksessa. Mää puolestaan kyllästän itseäni kasviksilla ja valkosipulilla eri muodoissa. Eihän sitä tiedä, jos valkosipuli vaikka pitäisi samalla malariahyttyset ja muut parasiitit loitolla. Niin joo, eka hyttynenkin nähtiin!

Tämä meidän huone on muuten ok, mutta ilmeisesti läpeensä homeessa. Ilma on tunkkainen ja haisee pahalle ja aamulla ei oikein meinannut henki kulkea. Onneksi ei siis olla kuin kaksi yötä täällä. Tänään vuokrattiin pyörät ja lähdettiin niillä tutkimaan maaseutua. Meillä ei ollut kunnon karttaa, joten seurailtiin joenvarsiteitä ja maisemat oli kyllä mahtavia. Riisipeltoja ja banaanipuita ja kyliä ja tädit pesi pyykkiä joessa. Kaikki huuteli pihoistaan hellota ja lapsukaiset kirmaili perässä. Yksi poikalauma huuteli hellota ja fuck youta vuorotellen ja hihitteli päälle. Ilmeisesti kirosanojen käyttö on siis yhtä jännittävää ja hauskaa kaikkialla maailmassa. Käyttäydyttiin kuitenkin tosi aikuismaisesti, eikä huudettu mitään törkeyksiä takasin... Jatkuvaan hellon huuteluunkin muuten ehtii kummasti kyllästyä neljässä tunnissa.

Pikkuteillä kohdattiin monenlaisia eläimiä, joista jännin oli ehkä lauma sarvipäisiä vesipuhveleita, jotka kulki tiellä vapaana. Mää olin halvaantua kauhusta, kun ohitettiin lauma muutaman metrin päästä ja yksi sarvipää ottikin suunnan tien yli suoraan meitä kohti. Kauhuani ei helpottanut se, että mulla oli päällä kirkuvan punainen takki. No ei se sitten kuitenkaan syönyt meitä välipalaksi, mutta kyllä Simoakin pelotti! Nähtiin myös riisipellon vieressä tiellä käärmeen raato, eikä käy kateeksi riisipelloilla työskenteleviä ihmisiä, jotka kahlaa siellä mudassa paljain jaloin. Tarkoituksena meillä oli palata samaa reittiä takaisin, mutta vähän ajeltiin harhaan, lopulta kuitenkin päästiin takaisin kaupunkiin. Pyöräily on kyllä tosi kivaa ja siinä näkee mukavasti paikkoja.

Täällä Huen lähialueella käytiin sodan aikana vissiin kiivaita taisteluita, ja taistelukentille järjestetään retkiä, mutta eipä ne niin kauheasti meitä kiinnosta, kun ei oo yksityiskohtainen sotahistoria hallussa ja lähinnä siellä vaan viidakkoa näkyy. Muuten täällä ei enää juurikaan mitään sotaan viittaavaa näy, mutta teiltä ei hirveästi innosta poiketa metsikköihin, sillä kai siellä vielä kaikenlaista räjähtämätöntä saattaa olla.

Pyörien palautuksen jälkeen käytiin syömässä ja nyt ollaan hengailemassa hotellilla. Illemmalla lähdetään varmaan vielä hieman kävelemään ja etsimään Simolle lisää täytettä massukkaan. Vietnamin palomuuri on muuten estänyt meidän ja paikallisten ihmisten pääsyn suoraan tänne blogiin, joten Simo tuli tänne jotain eri reittiä. Onhan nää meidän kirjoitukset niin arveluttavia, että sensuurin on pakko iskeä!

Aamulla Huessa

Turvallisesti päästiin perille törmäämättä yhteenkään puhveliin. Bussi toi meidät ihan keskeisimmälle alueelle ja näin oli näppärää lähteä metsästämään hotellia. Pienen tinkimisen jälkeen saatiin 3,50€/yö hotellihuone tästä keskustasta. Tuo hinta siis huoneesta eikä henkilöstä. Oikein mukava huone isoilla ja pehmeillä sängyillä ym. Suihku, tv, jääkappi, ilmastointi... Kello on nyt kahdeksan aamulla. Yöbussissa nukuttiin 12 tuntia, joten varsin pirteä olo on vaikka kyyti olikin taas kuoppainen ja minulla jalkatila oli vähän ahdas. Parempi tämä yöbussi oli kuitenkin, kuin Kiinassa ottamamme. Huessa ajattelimme olla vain 2 yötä sillä tekee mieli päästä pian jonnekin rauhalliseen kohteeseen. Kaupunkeja on nähty tarpeeksi nyt vähäksi aikaa ja olisi mukavaa löytää joku lämpöinen ja rauhallinen paikka, jossa voisi pötkötellä. Taidanpa siis suikata suihkuun ja sitten voisimme lähteä ihmettelemään tätä paikkaa. Vielä en tiedä tästä paikasta yhtän mitään, joten saa nähdä mitä täältä löytyy :)

Kaffilla Hanoissa

Kahvi on tosi vahvaa täällä. Odotellaan yöbussin lähtemistä tässä kylillä ja ihmetellään menoa kahvilan ikkunan läpi. Sisällä on mukavampi istuksia kun ei pakokaasu kutita kurkkua eikä jatkuva mopojen ja autojen tööttäily käy hermoille. Torvi soi kadulla taukoamatta. Neljä henkeä yhden skootterin kyydissä ei ole mitenkään erikoinen näky. Kypäriä ei paljoa ole ja jos onkin niin ne eivät näytä kovinkaan turvallisilta.

Tänään käveltiin aamusella katsomaan Ho Chi Minhin balsamoitua ruumista, mutta myöhästyttiin muutamalla minuutilla ja ruumis jäi näkemättä. Mausoleumi kun on auki vain klo 8-11 aamulla. Ho Chi Minh lähetetään aina vuosittain Venäjälle vuosihuoltoon samaan paikkaan, jossa Leninkin kunnostetaan. Sitten lähdettiin käppäilemään semmoiseen temppelipaikkaan, jossa on joskus ollut Vietnamin ensimmäinen yliopisto. Temple of Literature. Se oli oikein hieno paikka. Tavattiin siellä paikallinen poika joka oli oikein aidosti innostunut kuullessaan, että Suomessa voi kävellä järvien jäillä talvisin. Itse suhtauduimme poikaan epäilevästi, sillä hän oli ensimmäinen täällä tapaamamme paikallinen, joka ei tehnyt tuttavuutta kanssamme hyötyäkseen jotenkin rahallisesti. Surullista, sillä olisi mukavaa jutustella paikallisten kanssa enemmänkin. Olisi pitänyt kokeilla Couchsurfingia täälläkin. Kadulla juttusille tuleviin paikallisiin ei vain voi luottaa, sillä aina ne onnistuvat kääntämään jutut niin, että tulee paha mieli, jos ei sitten lopuksi anna rahaa, osta kyytiä tai Vietnam-lippistä. Yhdeltä katutädiltä ostin tänään palasen sokeriruokoa. Innokkaana kaupan käyjänä tingin hinnan 20 sentistä kymmeneen senttiin. Jälkeenpäin ajateltuna ei nyt varmaan olisi ollut paha maksaa 20 senttiäkään mutta on jotenkin jäänyt tinkimisvaihde päälle ja nykyään esim. 5€ kunnon ateriasta tuntuu suorastaan huijarihinnalta. Ehkä parantelen omaatuntoani ostamalla joltain toiselta katutädiltä ananaksen isolla rahalla.

Koin myös elämäni suurimman taloudellisen menetyksen tänään. Menetimme miljoonan! Vaihdoimme Kiinan rahat Vietnamin rahaksi ja välityspalkkioksi toimisto otti miljoona dongia eli melkein 50€. Tuntui pahalta. Nyt tiedämme että rahanvaihtopisteitä ei kannata käyttää, kun täällä on visaa tukevia automaatteja joka nurkan takana. Jopa buddhalaisen temppelin sisäpihalla.

Jahans. Aika siirtyä odottelemaan yöbussin lähtöä. Toivottavasti emme osu kovin moneen puhveliin tänä yönä. Jonkun 7€ maksoi kyyti Hueen yöbussissa. Eilen kävimme katsomassa vesinukketeatterin. Se oli jännä. Ostimme ensimmäisen luokan liput kun maksoivat 3€ tavallisen 2€ lipun sijaan. Pääsimme eturiviin keskimmäisille paikoille. Oli mukavaa katsella mutta tuli vähän aatelinen olo.

Kohti Hanoita

Rachelin luksusasunnossa uni maistui mainiosti ja aamulla osattiin edellisiltaa paremmin takaisin bussiasemalle. Hanoin bussia odotteli myös kaksi amerikkalaista tyttöstä, Alexandra ja Linsday, jotka osoittautuivat oikein mukaviksi. Siis useita mukavia amerikkalaisia 24 tunnin sisällä! Kiinan ja Vietnamin rajalle matkaa taitettiin nelisen tuntia ja iloinen yllätys oli yhdessä pysähdyspaikassa matkan hintaan sisältynyt ruokailu, joka käsitti riisiä, kasviksia, kalaa ja lihaa. Ruokailun aikana tutustuttiin myös matkan ensimmäiseen pohjoismaalaiseen, eli ruotsalaiseen Abduliin, joka oli myös oikein mukava tuttavuus. Linsday osoittautui muuten todella ennakkoluulottomaksi, sillä kertoi hetkeäkään epäröimättä tilanneensa edellisenä iltana koiraa, joka oli vieläpä maistunut oikein hyvälle... Me ei tietääksemme olla koiraa syöty, mutta eihän sitä toisaalta tiedä, mitä niiden nyyttien ja muiden sisään kätketään.

Vietnamin rajamuodollisuudet olivat hieman kaoottisemmat kuin aiemmat rajanylityskokemukset, ja jännitystä lisäsi mieltäni pienesti kalvanut epäilys siitä, että eikö me todella tarvita viisumeita Vietnamiin. Meidän osalta kaikki sujui hyvin, mutta amerikkalaisia tyttöjä seisotettiin todella kauan ja kaikki muut istuivat kauan rajan toisella puolella bussissa ennen kuin tytöt saivat viimeisinä passinsa takaisin. Yksi setä kertoi, että tällainen on amerikkalaisia kohtaan todella yleistä Vietnamissa, missä toisaalta ehkä ihan ymmärrettävästi suhtaudutaan heihin vähän katkerasti.

Vietnamin puolella liikenne muuttui vieläpä Kiinaakin karseammaksi, törmäsimme esimerkiksi matkan aikana vesipuhveliin. Istuttiin takana, joten ei nähty uhria, mutta myöhemmin kuultiin melkoisen rysähdyksen aiheuttajan olleen vesipuhveli, jotka kirmailee täällä vapaana pelloilla ja teillä. Puhveli jatkoi urheasti taivaltaan, mutta kuollee sisäisiin verenvuotoihin, sillä tälli oli tosi kova :(

Maisemat oli hienoja, ja riisipelloilla ihmiset kuokki sellaiset "riisipeltohatut" päässään. En tiedä, onko niillä hatuilla joku oikea nimi, mutta joka tapauksessa sellaset hyvin aasialaiset hatut, joiden kuva on Simon mukaan ollut joskus jossain tosi hyvässä suklaapatukassa(?)... Maisemat oli hienoja, mutta hienoutta himmensi järkyttävä roskien määrä. Kaikki pellonpientareet oli täynnä muovia ja jätettä, ja puhvelit etsiskeli näistä kaatopaikoista purtavaa. Maailma kyllä varmaan hukkuu vielä muovipusseihin.

Yhteensä matka kesti noin kahdeksan tuntia, eli Hanoihin saavuttiin viiden tienoilla. Ensivaikutelma oli, että kyseessä on hyvin erilainen suurkaupunki kuin kiinalaiset miljoonakaupungit, sillä pilvenpiirtäjiä ei näkynyt, vaan talot on matalia. Kaupunki vaikuttaa tosi turvalliselle ja turisteja näkyy paljon enemmän kuin Kiinan puolella. Bussista jalkauduttuamme tehtiin virhe, sillä lähdettiin yhdessä uusien tuttavien kanssa metsästämään majapaikkaa. Useampi tunti harhailtiin ja lopputuloksena kaikki päätyi eri paikkaan, amerikkalaiset ja Abdul vieläpä niihin paikkoihin, mihin niillä oli alkujaankin tarkoitus mennä :) Me löydettiin ekaksi yöksi dormihuone kolmella Usan dollarilla ja tänään vaihdetaan samassa paikassa 9 dollarin omaan huoneeseen. Ennen unille menoa kävimme vielä syömässä paikallista ruokaa ravintolassa porukalla. Minä söin pinaattivalkosipulijuttua ja kevätkääryleitä. Simo söi lihajuttua. Yhteensä maksoi noin 5€. Makoisasti uni maittoi täällä dormissa kahden mukavan japanilaispojan kanssa.

Lähdetään tutustumaan kaupunkiin, kunhan saadaan tavarat siirrettyä toiseen huoneeseen. Kenties mennään katsomaan Ho Chi Minhin balsamoitua ruumista...

Hei hei Kiina

Viimeinen yö Kiinan maaperällä on alkamassa. Aamulla starttasimme Yangshuosta bussilla kohti Nanningia aamu kasilta. Bussimatka kesti 5-6 tuntia (11€/hlo) ja se kului enemmän tai vähemmän torkkuessa. Välillä oli aina mukava herätä ja ihmetellä ohi kiitäviä vuoria, riisipeltoja ja vesipuhveleita. Bussissa jutustelimme yangshuolaisen hyvin englantia taitavan tytön kanssa joka oli matkustamassa kotiinsa Nanningin lähelle viettämään uudenvuoden lomaansa. Bussi oli oikein maino tilavilla istuimillaan ja välipalatarjoiluillaan. Bussi oli normaalin levyinen, mutta koska penkit olivat niin leveitä, oli rivissä penkkejä vain kolme normaalin neljän sijaan. Ilmeisesti kiinalaiset eivät siedä matkustusta kovin hyvin vatsojensa puolesta, sillä koko matkan ajan jossain taaempana täti oksensi hyvin tiheään tahtiin. Loppumatkasta myös keskustelukumppanimme oksensi vieressämme mutta ketään ei tuntunut kiinnostavan eli se on varmaan sitten aika normaalia. Pelkäsimme vatsapöpöjä ja emme ottaneet Nanningin päässä uuden oksentavan ystävämme avun tarjousta vastaan - hän olisi auttanut meitä hankkimaan liput Hanoihin, Vietnamiin. Myöhemmin harmitti.

Kun hyppäsimme bussista asemalle ja aloimme hoitaa asioitamme, ei homma enää kulkenutkaan yhtä jouhevasti kuin normaalisti. Missään ei ollut oikeastaan yhtään länsimaisia aakkosia, pelkkiä tikkuja. Ihmiset tuijottivat meitä kuin avaruusolioita. Kymmenien metrien päästä päät kääntyivät ja hyvä kun eivät seiniin ihmiset kävellessään törmänneet meitä niin hartaasti tuijottaessaan. Silti kukaan ei ottanut minkäänlaista kontaktia, vain vienoja hymyjä. Pienemmät tytöt kikattelivat kun näkivät meidät. Meistä otettiin myös vaivihkaa ainakin yksi kuva. Jos jollekin lipputiskin tai kioskin työntekijälle yritti jutella syntyi lukkiutumistilanne ja toinen osapuoli vain viittoi summan mutikassa jonkun suunnan että menkää tuonne ja menkää tuonne. Hirveä hätä oli aina vaan saada meidät pois häiritsemästä keinolla millä hyvänsä. Muutamia poikkeuksiakin tosin oli.

Ensimmäinen ongelma oli käteisen saaminen, meillä ei ollut tarpeeksi rahaa bussilippuihin Vietnamiin, jotan piti etsiä pankkiautomaatti. Yritimme kysellä, mistä löytyy mutta meidät viitottiin aina jonnekin huitsin nevadaan. Lopulta löysin paikan, jossa saattoi Amerikan dollareita vaihtaa Kiinan rahaksi tietenkin aika huonolla kurssilla. Kaivoin piilokätköistäni 50 dollaria ja sain sillä 300 Kiinan reminbi yuania. Bussiliput maksoivatkin juuri tarkalleen 300 kahdelta ihmiseltä, joten liput saatiin ostettua. Nyt siis huomenna aamu ysiltä starttaamme viereiseltä bussiasemalta kohti Hanoita.

Kun liput oli kourassa alkoi seuraava vaihe, olin unohtanut kirjoittaa ylös majoittajani puhelinnumeron ja nettiä ei ollut saatavilla. Sen sain hoidettua onneksi Mikon avulla tekstiviestitse. Lähetin tekstiviestiä majoittajalle ja kyselin että missäs tavataan. 6,4 miljoonan ihmisen kaupungissa sekään ei tietenkään ole ihan yksiselitteistä. Emme oikein tienneet missäpäin kaupunkia olemme itsekään. Onnistuimme saamaan bussiasemamme nimen selville ja sovimme, että hyppäämme paikallisbussiin ja jäämme pois toisella bussiasemalla (second bus station). Vahvistin vielä, että majoittajamme todella tarkoitti bussiasemaa, eikä bussipysäkkiä (bus stop). Majoittaja vahvisti asian. No ajelimme sitten bussilla 40 minuuttia kaupungin läpi ja kaupunki alkoi loppumaan, mutta edes ensimmäistäkään bussiasemaa ei tullut. Soitin majoittajallemme ja selvisi, että kyse olikin juuri bussipysäkeistä. No tulihan halpa kaupunkikierros tehtyä - bussilippu 20 senttiä. Näin myös elämäni suurimman liikenneruuhkan.

Sitten bussin ja taksin avulla viimein onnistuimme löytämään majoittajamme, joka itseasiassa asui varsin lähellä bussiasemaamme. Menimme hänen asunnolleen ja hetken aikaa jutustelimme lähinnä matkailusta ja maista, joihin olimme menossa. Sitten paikalle tuli myös amerikkalainen pariskunta, joka oli meidän tapamme majoittautunut majoittajamme (Rachel englantilaiselta nimeltään) kämppään. Rachel lähti ranskalaisen miesystävänsä kanssa miehen luo yöksi ja jätti meidät amerikkalaisen pariskunnan kanssa kämppäänsä. Meillä on molemmilla omat tilavat huoneet kaikilla herkuilla.. Huoneemme on parempi, kuin Yangshuon hotellissa. Amerikkalaiset olivat olleet jo 2 yötä täällä aiemmin ja ovat asuneet käytännössä kahdestaan tällä sillä Rachel ei juurikaan täällä käy. Amerikkaliainen pariskunta oli oikein mukavia. Huhhuh... onpas tätä juttua taas. Nojuu. Jännä päivä siis ollut ja paljon on tapahtunut. Nanning on kuitenkin hyvin turvallisen oloinen kaupunki. Meidät kierretään suu auki kaukaa kaduilla joten saamme olla oikein rauhassa :) Iso kaupunki kuin mikä. Koko päivänä näimme Amerikkalaisen paariskunnan lisäksi vain yhden muun länsimaalaisen näköisen ihmisen.

Sitten eiliseen. Nukuimme kymmeneen ja sen jälkeen suunnittelimme hieman tulevaa matkareittiä. Yhdeltä lähdimme kohti Xinpiniä, pientä yli 500 vuotta vanhaa kalastajakylää, joka on Li-joen ja kauniiden vuorimaisemien ympäröimä. Kiertelimme siellä hieman ja sen jälkeen menimme noin tunnin pituiselle bambulauttaristeilylle. Näimme saman maiseman, kuin mikä on painettu Kiinan 20 yuanin seteliin. Aurinko vähän pilkahteli ja maisema oli todella upea. Palatuaamme Yangshuohon kävimme syömässä oikein kunnolla kiinalaista hyvää ruokaa niin että napa paukkui. Oli mielestäni parasta kiinalaista, mitä olen ikinä syönyt. 2,5€ taas kustanti naamaa kohden. Kotimatkalla ravintolasta ostimme pomelon. Täällä on nyt joku pomeloiden sadonkorjuu ja niitä lastataan rekkalasteittain pelloilta. Yritimme myös löytää sokeriruo'on, mutta jostain syystä Yangshuossa ei niitä näkynyt. Eilinen oli siis kaikenkaikkiaan oikein onnistunut ja mukava lomapäivä.

Sumplimista

Pikapäivitys tulevista suunnitelmistamme: Huomenna kasilta aamulla lähdemme bussilla Nanningiin lähemmäs Vietnamin rajaa tarkoituksena viettää yksi yö Nanningissa Liang xiao xiangin luona. Siitä sitten lauantaina tarkoitus olisi suikata Vietnamin rajan yli joko Halong Bayhin tai Hanoihin. Mietimme juuri, että kumpaan menisimme. Alunperin tarkoitus oli olla pidempään Kiinassa, mutta täällä on niin kylmä että näppäimet jäätyy. Tänne on parempi palata joskus kesäaikaan ihmettelmään. Kesällä tämä olisikin todellinen paratiisi. Voi olla että suikataan Vietnamin pohjoisosista suoraan Laosiin kun ei aika riitäkään kaikkeen. Parempi karsia paikkoja pois, kuin ryntäillä kiireellä paikasta toiseen. Tarkennamme reittiä kun keksimme, minne mennä :)

Kiinalaisilla on muuten mielenkiintoinen tapa tuo sylkeminen. Juuri äskenkin tuossa hotellin käytävässä kuului kun mies käveli porraskäytävässä portaita alas ja kehitti kurkussaan kunnon räkä-klimpin ja sylkäisi sen lattialle. Tätä näkee sekä sisä että ulkotiloissa hyvin paljon. Hongkongin metroissa oli erikseen kieltolaput sekä tupakointiin, että sylkemiseen.

Olemme myös törmänneet matkallamme joihinkin suomalaisiin asioihin. Tietenkin Nokia ja Sauna. Hongkongissa funlam(Finland) sauna ja täälläkin saunoja on. Näiden lisäksi Huhtamäki-kahvikupin kansia on ollut kertakäyttökupeissa. Kaikista mielenkiintoisin oli kuitenkin pyöräretkellämme bongaamamme suttuinen Marimekon unikkokuosinen pressu halkopinon päällää jonkun rähjäisen asumuksen pihalla.

Riisiä ja pitkätukkia

Eilen lähdettiin jo seitsemän aikoihin odottelemaan kyyditystä lähiseutuja ihmettelemään ja kauan saatiinkin odotella. Ilmeisesti täälläkään ei ihan niin justiinsa ole nuo aikataulut, sillä melkein tunti kökötettiin ennen noutajan saapumista. Toisaalta voi myös olla, että tällaisilla aikatauluilla varustaudutaan siihen, että aina joku on kuitenkin myöhässä... Ehkä mekään ei jatkossa olla yhtä täsmällisiä. Matkaa tehtiin pikkubussilla, jossa oli muun muassa mukava kiinalainen pariskunta, ja setä oli käynyt Suomessa 20 vuotta sitten. Matka riisiterasseille kesti kolme tuntia ja maisemat oli hienoja, tosin uni voitti välillä.

Ensin ärsytti mutta lopulta vaan nauratti tämä hieno rahastuskulttuuri. Mehän luultiin, että ollaan maksettu koko retki, mutta kummasti matkan varrelle alkoi ilmaantua oppaan mukaan toinen toistaan upeampia kohteita, jossa ehdottomasti kannattaa käydä, mutta jotka valitettavasti täytyy maksaa erikseen. Me ihan periaatteesta ei menty mihkään, ja muu ryhmä kävi katsomassa muun muassa pitkätukkaisia naisia tanssimassa. Näkeehän niitä pitkätukkia kotonakin... Kyseessä oli siis heimo, jossa naiset leikkaa hiukset vaan kerran elämässä. Maksullisen shown aikana me kierreltiin itseksemme kylässä ja kivaa se oli sekin, ja nähtiin mekin niitä pitkätukkia.

Kylän jälkeen suunnattiin vuoren rinteillä oleville riisiterasseille ja nousu autolla serpentiinitietä korkeuksiin oli kammottava, pudotukset oli hurjia ja tielle oli kopsahdellut välillä isoja lohkareita ja maanvyörymiä... Selvittiin kuiteskin ylös! Ilma ei tosiaan ollut paras mahdollinen, sillä sumua oli niin paljon, ettei varsinaiselta näköalapaikalta nähnyt kuin kymmenen metrin päähän. Suhtauduttiin tähän pettymykseen kuitenkin tyynesti (jopa minä!), sillä alempaakin näkymät oli hienot. Vuoren rinteeseen oli rakennettu kylä, joka oli jo nähtävyys sinänsä. Kesällä kohde on taatusti tosi täynnä matkailijoita, mutta nyt siellä asukkaat puuhasteli aika omissa oloissaan. Kanat juoksenteli pitkiinsä ja sikoja oli melkein joka kulman takana.

Kolmisen tuntia oltiin ylhäällä ja sitten palattiin Yangshuota kohti. Paluumatkalla ei nukuttu, ja maisemat oli kyllä hienoja, lähellä riisiterasseja oli metsäisiä vuoria, jotka vaihtui myöhemmin teräviin huippuihin. Maisemien ihailua häiritsi hieman kaistapäinen ajokulttuuri, sillä autot ohitteli miten sattuu ja välillä kapealla tiellä oli kolme autoa rinnakkain. Vuoristotiellä nähtiinkin rekka, joka oli rysäyttänyt kaiteen läpi ja melkein vyörynyt huiman pudotuksen alas. Pimeässä myös näkyi pelloilla asumuksia, joissa perheet istuskeli avotulen äärellä, ja eipä sen jälkeen enää hirveästi viitsinyt harmitella muutaman menetetyn euron perään...

Miten Hongkongin pilvenpiirtäjät rakennetaan?

Vielä tässä välissä mainitsen tuosta mielenkiintoisesta tavasta rakentaa kerrostaloja ja pilvenpiirtäjiä Kiinassa. Rakennustelineet tehdään bambusta. Hongkongiin nousevan yli 600 metrisen pilvenpiirtäjän rakennustelineet oli tehty bambusta ja työmiehet kiipelivät niissä kuin apinat konsanaan.

Pyöräilypäivä

Joo elikkä sitten mun (Simon) viime kirjoittaman jälkeen ollaan siirrytty Manner-Kiinan puolelle. Passin ja viisumin tarkastus kävi yhtä helposti, kuin missä tahansa Euroopassa. Hinnat laskivat arviolta vähintään 1/3 verrattuna Hongkongin hintoihin. Heti Shenzhenissä meitä alkoivat vaivaamaan kaiken maailman kaupustelijat. Olihan niitä Hongkonkissäkin, mutta Shenzhenissä ja täällä Yangshuossa niistä on vaikeampi päästä eroon. Pitää opetella uusia taktiikoita niiden kanssa toimimiseen. Täällä on aikasta helppo pitää päiväbudjetti. Lounaaksi söimme paikallista kaljakalaa riisin ja kaljan kera pyöräretkemme lomassa. 2 kalaa, 0,6dl kaljaa ja iso kulho riisiä maksoi 7€. Ja tuo oli vielä kallis hinta. Oppaamme sinne meidät vei ja sai näinollen varmasti osan hinnasta itselleen. Niin se täällä menee että kaikki kauppiaat ym. tekevät yhteistyötä turistien rahastamiseksi. Hotellinpitäjä vetää rahaa välistä kun järjestää meille ohjelmaa, opas vetää rahaa välistä kun vie meidät syömään. Halvimmalla päästäkseen pitäisi pyrkiä tekemään kaikki ostokset aina paikan päällä itsenäisesti eikä minkään välikäsien kautta. Mutta toisaalta, eipä tämä kallista ole näinkään, iskee vaan saituus kun voisikin säästää euron siellä ja toisen täällä :) Eilen söin pitsan ravintolassa 2€:lla. Paikassa oli myös ilmainen netti joten palaamme takaisin sinne illalla syömän semmosia kääröjä (dumblings) ja suunnittelemaan tulevia seikkailuita. Nyt kirjoittelen täältä hotellista. Onnistuin löytämään ilmaisen langattoman netin, joka kantaa tänne jostain viereisistä rakennuksista ja täälläkin voi siis surffailla mutta hieman tahmeasti. Mitäs muuta vielä on tapahtunut... No kaikenlaista. Oli mukavaa kuunnella Kiinan kielistä europoppia yöbussissa kahdentoista aikaan yöllä, kun bussi pomppi puolelta toiselle kuin olisi ajanut kynnöspellossa. Silti uni tuli oikein mukavasti kun univelkaa oli vähän takana. Nyt on nukuttu velat takaisin. Eilen 4 tunnin päikkärit ja viime yönä 9 tunnin yöunet. Huomenna lähdetään jonnekin riisipellolle tosiaan 7:20 aamulla, eli täytyy mennä ajoissa nukkumaan. Mitähän muuta vielä aiemmista päivistä olisi jäänyt kertomatta. Niinjuu parturi Shenzenissä oli kyllä mukava. Ensin päähieronta, shampoopesu, lisää päähierontaa, hoitoaine, lisää päähierontaa, korvien pesu, kuivaus ja sitten semmoiset lämpimät pyyhkeet silmille ja kaulalle, niskahieronta. Sitten leikkaus. Piirsin hienon kuvan parturisedälle, miten pitää leikata ja oikein tyytyväinen olin lopputulokseen.

Tänään sitten heräilimme yhdeksän tienoilla, kymmeneltä piti olla lähtö pyöräilmään, mutta opaspoikamme tuli jo vähän yhdeksän jälkeen kolkuttelemaan. Ja puolelta lähdimme matkaan. Keli oli sateinen ja kylmä ja vähän päästiin kastumaan, mutta sade onneksi loppui nopeasti. Pyöräilimme pois kaupungista, ja pian maisema vaihtuikin varsin maaseutumaiseksi - kanat, koirat ja vesipuhvelit juoksentelivat teillä vapaana ja pienet lapset huutelivat Hello, kun ohitimme ne. Länsimaalaisia on hyvin vähän ainakin tähän aikaan vuodesta, joten saamme paljon tuijotusta osaksemme, mutta siihen on jo tottunut eikä se enää häiritse. Kun tuijottaa takaisin ja hymyilee saa yleensa vastahymyn toiselta osapuolelta. Vanhemmat ihmiset hymyilevät vähemmän, varsinkin miehet, eli samanlaista kuin Suomessa. Yleisesti ottaen täällä on todella turvallisen oloista. Vain 20 000 ihmistä asuu täällä ja ilmapiirikin on sen mukainen. Kiirettä ei näytä kenelläkään olevan. Ihmiset lämmittelevät kadun varsilla nuotioilla (vain 5-10 astetta lämmintä) ja pelailevat korttia. Parturin lattialla saattaa istua ihmisiä ringissä pelailemassa korttia keskellä päivää. Mutta takaisin pyöräretkellemme... Matka jatkui läpi riisipeltojen kohti nousevia vuoria ja pian ne ympäröivät meidät. Tiet olivat hyväkuntoisia ja niitä pitkin oli mukava polkea tasaisessa jokivarren maastossa. Välillä opas vei meidät johonkin kohteeseen, kuten jokilauttasatamaan, josta olisi voinut ostaa jokilauttakyydin alavirtaan. Kieltäydyimme aina ystävällisesti ja jatkoimme matkaa pyörällä. Loppumatkasta opas ymmärsi että emme osta mitään mistään ja ei enää ehdotellutkaan mitään maksullista. Poljimme hyvin pieniä teitä läpi maalaistalojen ja mandariinipuuistutusten. Saimme syödä mandariineja puusta ja hyvältä maisuivat. Syötyämme kaljakalaa lounaaksi ravintolassa, kiipesimme läheiselle kuu-kukkulalle. Se oli pieni vuori, jonka huipulla oli puolikuun muotoinen reikä vuoren läpi. Hienoja olivat maisemat ja valitettavasti valokuvat eivät oikein tee oikeutusta maisemien kauneudelle. Kavuttuamme alas poljimme edelleen kohti erimuotoisia vuoria. Oli kiipeävän rotan vuori, buddhan vuori ja kamelivuori. Kaikki nimiensä mukaisesti muotoutuneita. Kiinalaiset ovat ilmeisesti kovia keksimään nimiä vuorille, sillä aika vähäisesti esim. Buddhan muotoinen vuori Buddhaa muistutti. Viisi tuntia pyöräiltyämme pitkin ja poikin opas palautti meidät takaisin kaupunkiin ja kiitimme opastuksesta. Laskeskelin, että oppaamme tuntipalkka oli muutaman euron luokkaa ja tuli morkkis. Lähetimme vielä tekstiviestin oppaallemme ja pyysimme käymään hotellillamme. Jonkin ajan päästä oppaamme tulikin ja annoimme pienen tipin, tervasaippuaa ja suomalaisia 1 ja 2 sentin kolikoita, koska hän keräili eri maiden kolikoita. Vastalahjaksi saimme Vietnamin rahaa ja Mongolian rahaa.

Nyt taidamme siirtyä tuonne keskusta-alueelle syömään ja sumplimaan seuraavaa reissukohdettamme. Yöbussiliput olisi varmaan varattava tänään mutta emme ole vielä keksineet minne mennä. Kohteita olisi niin paljon ja aikaa niin vähän. Silti emme aio ruveta hätiköimään vaan tälläinen 4-5 päivää kohteessa vauhti saisi olla maksiminopeus. Ennen matkaa mietimme, että tuleekohan kolmessa kuukaudessa aika pitkäksi mutta nyt jos varaisin lennot, ottaisin paluulennon vasta kuukautta paria myöhemmälle. Surullista tajuta, ettei koko maailmaa voikaan nähdä kolmessa kuukaudessa :)