Kohti Hanoita

Rachelin luksusasunnossa uni maistui mainiosti ja aamulla osattiin edellisiltaa paremmin takaisin bussiasemalle. Hanoin bussia odotteli myös kaksi amerikkalaista tyttöstä, Alexandra ja Linsday, jotka osoittautuivat oikein mukaviksi. Siis useita mukavia amerikkalaisia 24 tunnin sisällä! Kiinan ja Vietnamin rajalle matkaa taitettiin nelisen tuntia ja iloinen yllätys oli yhdessä pysähdyspaikassa matkan hintaan sisältynyt ruokailu, joka käsitti riisiä, kasviksia, kalaa ja lihaa. Ruokailun aikana tutustuttiin myös matkan ensimmäiseen pohjoismaalaiseen, eli ruotsalaiseen Abduliin, joka oli myös oikein mukava tuttavuus. Linsday osoittautui muuten todella ennakkoluulottomaksi, sillä kertoi hetkeäkään epäröimättä tilanneensa edellisenä iltana koiraa, joka oli vieläpä maistunut oikein hyvälle... Me ei tietääksemme olla koiraa syöty, mutta eihän sitä toisaalta tiedä, mitä niiden nyyttien ja muiden sisään kätketään.

Vietnamin rajamuodollisuudet olivat hieman kaoottisemmat kuin aiemmat rajanylityskokemukset, ja jännitystä lisäsi mieltäni pienesti kalvanut epäilys siitä, että eikö me todella tarvita viisumeita Vietnamiin. Meidän osalta kaikki sujui hyvin, mutta amerikkalaisia tyttöjä seisotettiin todella kauan ja kaikki muut istuivat kauan rajan toisella puolella bussissa ennen kuin tytöt saivat viimeisinä passinsa takaisin. Yksi setä kertoi, että tällainen on amerikkalaisia kohtaan todella yleistä Vietnamissa, missä toisaalta ehkä ihan ymmärrettävästi suhtaudutaan heihin vähän katkerasti.

Vietnamin puolella liikenne muuttui vieläpä Kiinaakin karseammaksi, törmäsimme esimerkiksi matkan aikana vesipuhveliin. Istuttiin takana, joten ei nähty uhria, mutta myöhemmin kuultiin melkoisen rysähdyksen aiheuttajan olleen vesipuhveli, jotka kirmailee täällä vapaana pelloilla ja teillä. Puhveli jatkoi urheasti taivaltaan, mutta kuollee sisäisiin verenvuotoihin, sillä tälli oli tosi kova :(

Maisemat oli hienoja, ja riisipelloilla ihmiset kuokki sellaiset "riisipeltohatut" päässään. En tiedä, onko niillä hatuilla joku oikea nimi, mutta joka tapauksessa sellaset hyvin aasialaiset hatut, joiden kuva on Simon mukaan ollut joskus jossain tosi hyvässä suklaapatukassa(?)... Maisemat oli hienoja, mutta hienoutta himmensi järkyttävä roskien määrä. Kaikki pellonpientareet oli täynnä muovia ja jätettä, ja puhvelit etsiskeli näistä kaatopaikoista purtavaa. Maailma kyllä varmaan hukkuu vielä muovipusseihin.

Yhteensä matka kesti noin kahdeksan tuntia, eli Hanoihin saavuttiin viiden tienoilla. Ensivaikutelma oli, että kyseessä on hyvin erilainen suurkaupunki kuin kiinalaiset miljoonakaupungit, sillä pilvenpiirtäjiä ei näkynyt, vaan talot on matalia. Kaupunki vaikuttaa tosi turvalliselle ja turisteja näkyy paljon enemmän kuin Kiinan puolella. Bussista jalkauduttuamme tehtiin virhe, sillä lähdettiin yhdessä uusien tuttavien kanssa metsästämään majapaikkaa. Useampi tunti harhailtiin ja lopputuloksena kaikki päätyi eri paikkaan, amerikkalaiset ja Abdul vieläpä niihin paikkoihin, mihin niillä oli alkujaankin tarkoitus mennä :) Me löydettiin ekaksi yöksi dormihuone kolmella Usan dollarilla ja tänään vaihdetaan samassa paikassa 9 dollarin omaan huoneeseen. Ennen unille menoa kävimme vielä syömässä paikallista ruokaa ravintolassa porukalla. Minä söin pinaattivalkosipulijuttua ja kevätkääryleitä. Simo söi lihajuttua. Yhteensä maksoi noin 5€. Makoisasti uni maittoi täällä dormissa kahden mukavan japanilaispojan kanssa.

Lähdetään tutustumaan kaupunkiin, kunhan saadaan tavarat siirrettyä toiseen huoneeseen. Kenties mennään katsomaan Ho Chi Minhin balsamoitua ruumista...