Hongkong       Macao        Kiina        Vietnam        Kambodža        Laos        Thaimaa        Malesia

torstai 12. kesäkuuta 2008

200 päivää matkaan

100 päivää on hujahtanut aika vauhdilla joten ei matkaankaan voi enää kovin pitkä aika olla. Pitkältä se vielä kuitenkin tuntuu. Matkasuunnitelmat ovat pysyneet kutakuinkin samoina sitten viime kirjoituksen. Kiireisestä keväästä johtuen ei matkaa ole sen kummemmin kerennyt edes ajatella ja kiirettä tuntuu olevan jatkossakin niin paljon, että eiköhän se matkan suunnittelu loppujen lopuksi aika vähäiselle tule jäämään. Kunhan saa nuo pakolliset viisumi, rokotus ym. asiat selvitettyä. Niiden lisäksi olisi mukavaa, jos saisi hankittua mahdollisimman paljon tietoa alueista, jonne olemme menossa esimerkiksi lukemalla. Säälittävän huonolla pohjalla tuo tietämys tällä hetkellä on. Palataan asiaan taas viimeistään 100 päivän kuluttua.