Riisiä ja pitkätukkia

Eilen lähdettiin jo seitsemän aikoihin odottelemaan kyyditystä lähiseutuja ihmettelemään ja kauan saatiinkin odotella. Ilmeisesti täälläkään ei ihan niin justiinsa ole nuo aikataulut, sillä melkein tunti kökötettiin ennen noutajan saapumista. Toisaalta voi myös olla, että tällaisilla aikatauluilla varustaudutaan siihen, että aina joku on kuitenkin myöhässä... Ehkä mekään ei jatkossa olla yhtä täsmällisiä. Matkaa tehtiin pikkubussilla, jossa oli muun muassa mukava kiinalainen pariskunta, ja setä oli käynyt Suomessa 20 vuotta sitten. Matka riisiterasseille kesti kolme tuntia ja maisemat oli hienoja, tosin uni voitti välillä.

Ensin ärsytti mutta lopulta vaan nauratti tämä hieno rahastuskulttuuri. Mehän luultiin, että ollaan maksettu koko retki, mutta kummasti matkan varrelle alkoi ilmaantua oppaan mukaan toinen toistaan upeampia kohteita, jossa ehdottomasti kannattaa käydä, mutta jotka valitettavasti täytyy maksaa erikseen. Me ihan periaatteesta ei menty mihkään, ja muu ryhmä kävi katsomassa muun muassa pitkätukkaisia naisia tanssimassa. Näkeehän niitä pitkätukkia kotonakin... Kyseessä oli siis heimo, jossa naiset leikkaa hiukset vaan kerran elämässä. Maksullisen shown aikana me kierreltiin itseksemme kylässä ja kivaa se oli sekin, ja nähtiin mekin niitä pitkätukkia.

Kylän jälkeen suunnattiin vuoren rinteillä oleville riisiterasseille ja nousu autolla serpentiinitietä korkeuksiin oli kammottava, pudotukset oli hurjia ja tielle oli kopsahdellut välillä isoja lohkareita ja maanvyörymiä... Selvittiin kuiteskin ylös! Ilma ei tosiaan ollut paras mahdollinen, sillä sumua oli niin paljon, ettei varsinaiselta näköalapaikalta nähnyt kuin kymmenen metrin päähän. Suhtauduttiin tähän pettymykseen kuitenkin tyynesti (jopa minä!), sillä alempaakin näkymät oli hienot. Vuoren rinteeseen oli rakennettu kylä, joka oli jo nähtävyys sinänsä. Kesällä kohde on taatusti tosi täynnä matkailijoita, mutta nyt siellä asukkaat puuhasteli aika omissa oloissaan. Kanat juoksenteli pitkiinsä ja sikoja oli melkein joka kulman takana.

Kolmisen tuntia oltiin ylhäällä ja sitten palattiin Yangshuota kohti. Paluumatkalla ei nukuttu, ja maisemat oli kyllä hienoja, lähellä riisiterasseja oli metsäisiä vuoria, jotka vaihtui myöhemmin teräviin huippuihin. Maisemien ihailua häiritsi hieman kaistapäinen ajokulttuuri, sillä autot ohitteli miten sattuu ja välillä kapealla tiellä oli kolme autoa rinnakkain. Vuoristotiellä nähtiinkin rekka, joka oli rysäyttänyt kaiteen läpi ja melkein vyörynyt huiman pudotuksen alas. Pimeässä myös näkyi pelloilla asumuksia, joissa perheet istuskeli avotulen äärellä, ja eipä sen jälkeen enää hirveästi viitsinyt harmitella muutaman menetetyn euron perään...