Hei hei Kiina

Viimeinen yö Kiinan maaperällä on alkamassa. Aamulla starttasimme Yangshuosta bussilla kohti Nanningia aamu kasilta. Bussimatka kesti 5-6 tuntia (11€/hlo) ja se kului enemmän tai vähemmän torkkuessa. Välillä oli aina mukava herätä ja ihmetellä ohi kiitäviä vuoria, riisipeltoja ja vesipuhveleita. Bussissa jutustelimme yangshuolaisen hyvin englantia taitavan tytön kanssa joka oli matkustamassa kotiinsa Nanningin lähelle viettämään uudenvuoden lomaansa. Bussi oli oikein maino tilavilla istuimillaan ja välipalatarjoiluillaan. Bussi oli normaalin levyinen, mutta koska penkit olivat niin leveitä, oli rivissä penkkejä vain kolme normaalin neljän sijaan. Ilmeisesti kiinalaiset eivät siedä matkustusta kovin hyvin vatsojensa puolesta, sillä koko matkan ajan jossain taaempana täti oksensi hyvin tiheään tahtiin. Loppumatkasta myös keskustelukumppanimme oksensi vieressämme mutta ketään ei tuntunut kiinnostavan eli se on varmaan sitten aika normaalia. Pelkäsimme vatsapöpöjä ja emme ottaneet Nanningin päässä uuden oksentavan ystävämme avun tarjousta vastaan - hän olisi auttanut meitä hankkimaan liput Hanoihin, Vietnamiin. Myöhemmin harmitti.

Kun hyppäsimme bussista asemalle ja aloimme hoitaa asioitamme, ei homma enää kulkenutkaan yhtä jouhevasti kuin normaalisti. Missään ei ollut oikeastaan yhtään länsimaisia aakkosia, pelkkiä tikkuja. Ihmiset tuijottivat meitä kuin avaruusolioita. Kymmenien metrien päästä päät kääntyivät ja hyvä kun eivät seiniin ihmiset kävellessään törmänneet meitä niin hartaasti tuijottaessaan. Silti kukaan ei ottanut minkäänlaista kontaktia, vain vienoja hymyjä. Pienemmät tytöt kikattelivat kun näkivät meidät. Meistä otettiin myös vaivihkaa ainakin yksi kuva. Jos jollekin lipputiskin tai kioskin työntekijälle yritti jutella syntyi lukkiutumistilanne ja toinen osapuoli vain viittoi summan mutikassa jonkun suunnan että menkää tuonne ja menkää tuonne. Hirveä hätä oli aina vaan saada meidät pois häiritsemästä keinolla millä hyvänsä. Muutamia poikkeuksiakin tosin oli.

Ensimmäinen ongelma oli käteisen saaminen, meillä ei ollut tarpeeksi rahaa bussilippuihin Vietnamiin, jotan piti etsiä pankkiautomaatti. Yritimme kysellä, mistä löytyy mutta meidät viitottiin aina jonnekin huitsin nevadaan. Lopulta löysin paikan, jossa saattoi Amerikan dollareita vaihtaa Kiinan rahaksi tietenkin aika huonolla kurssilla. Kaivoin piilokätköistäni 50 dollaria ja sain sillä 300 Kiinan reminbi yuania. Bussiliput maksoivatkin juuri tarkalleen 300 kahdelta ihmiseltä, joten liput saatiin ostettua. Nyt siis huomenna aamu ysiltä starttaamme viereiseltä bussiasemalta kohti Hanoita.

Kun liput oli kourassa alkoi seuraava vaihe, olin unohtanut kirjoittaa ylös majoittajani puhelinnumeron ja nettiä ei ollut saatavilla. Sen sain hoidettua onneksi Mikon avulla tekstiviestitse. Lähetin tekstiviestiä majoittajalle ja kyselin että missäs tavataan. 6,4 miljoonan ihmisen kaupungissa sekään ei tietenkään ole ihan yksiselitteistä. Emme oikein tienneet missäpäin kaupunkia olemme itsekään. Onnistuimme saamaan bussiasemamme nimen selville ja sovimme, että hyppäämme paikallisbussiin ja jäämme pois toisella bussiasemalla (second bus station). Vahvistin vielä, että majoittajamme todella tarkoitti bussiasemaa, eikä bussipysäkkiä (bus stop). Majoittaja vahvisti asian. No ajelimme sitten bussilla 40 minuuttia kaupungin läpi ja kaupunki alkoi loppumaan, mutta edes ensimmäistäkään bussiasemaa ei tullut. Soitin majoittajallemme ja selvisi, että kyse olikin juuri bussipysäkeistä. No tulihan halpa kaupunkikierros tehtyä - bussilippu 20 senttiä. Näin myös elämäni suurimman liikenneruuhkan.

Sitten bussin ja taksin avulla viimein onnistuimme löytämään majoittajamme, joka itseasiassa asui varsin lähellä bussiasemaamme. Menimme hänen asunnolleen ja hetken aikaa jutustelimme lähinnä matkailusta ja maista, joihin olimme menossa. Sitten paikalle tuli myös amerikkalainen pariskunta, joka oli meidän tapamme majoittautunut majoittajamme (Rachel englantilaiselta nimeltään) kämppään. Rachel lähti ranskalaisen miesystävänsä kanssa miehen luo yöksi ja jätti meidät amerikkalaisen pariskunnan kanssa kämppäänsä. Meillä on molemmilla omat tilavat huoneet kaikilla herkuilla.. Huoneemme on parempi, kuin Yangshuon hotellissa. Amerikkalaiset olivat olleet jo 2 yötä täällä aiemmin ja ovat asuneet käytännössä kahdestaan tällä sillä Rachel ei juurikaan täällä käy. Amerikkaliainen pariskunta oli oikein mukavia. Huhhuh... onpas tätä juttua taas. Nojuu. Jännä päivä siis ollut ja paljon on tapahtunut. Nanning on kuitenkin hyvin turvallisen oloinen kaupunki. Meidät kierretään suu auki kaukaa kaduilla joten saamme olla oikein rauhassa :) Iso kaupunki kuin mikä. Koko päivänä näimme Amerikkalaisen paariskunnan lisäksi vain yhden muun länsimaalaisen näköisen ihmisen.

Sitten eiliseen. Nukuimme kymmeneen ja sen jälkeen suunnittelimme hieman tulevaa matkareittiä. Yhdeltä lähdimme kohti Xinpiniä, pientä yli 500 vuotta vanhaa kalastajakylää, joka on Li-joen ja kauniiden vuorimaisemien ympäröimä. Kiertelimme siellä hieman ja sen jälkeen menimme noin tunnin pituiselle bambulauttaristeilylle. Näimme saman maiseman, kuin mikä on painettu Kiinan 20 yuanin seteliin. Aurinko vähän pilkahteli ja maisema oli todella upea. Palatuaamme Yangshuohon kävimme syömässä oikein kunnolla kiinalaista hyvää ruokaa niin että napa paukkui. Oli mielestäni parasta kiinalaista, mitä olen ikinä syönyt. 2,5€ taas kustanti naamaa kohden. Kotimatkalla ravintolasta ostimme pomelon. Täällä on nyt joku pomeloiden sadonkorjuu ja niitä lastataan rekkalasteittain pelloilta. Yritimme myös löytää sokeriruo'on, mutta jostain syystä Yangshuossa ei niitä näkynyt. Eilinen oli siis kaikenkaikkiaan oikein onnistunut ja mukava lomapäivä.