Vihdoinkin sukeltamaan

Nyt ollaan kaksi yötä vietetty täällä Tiomanin saarella Salangin rannalla. Suunnittelemastamme mahtavasta viidakkovaelluksesta läpi saaren tuli pienoinen floppi, sillä uskalsimme kävellä ehkä 100 metriä viidakkoon pientä polkua pitkin. Sen aikana kaikki kuulemamme käärme- ja punkkijutut rupesivat kummittelemaan mielissämme niin, että tulimme valkoisina pelosta pois pöheiköstä. Pelot eivät ehkä olleet aivan tuulesta temmattujakaan, sillä meillä kummallakaan ei ole matkassa näihin helteisiin sopivia pitkiä housuja, eikä sandaaleja kummempia jalkineita mukana. Luulimme että polku olisi ollut leveämpi, mutta sitä välillä tuskin erotti ruohikosta. Palatessamme takaisin näimme puussa python-käärmeen vaanimassa apinoita. Näytimme käärmettä ohi kulkeneelle paikalliselle pojalle, joka tuumasi vain, että yksi pienikö siellä puussa vain tänään on. Taidamme jättää viidakkoseikkailut toiseen kertaan; kun on paremmat varusteet mukana. Viidakossa on muuten uskomattoman kuuma ja kostea. Hiki valuu niin, että koko ajan on iho kuin olisi juuri suihkusta tullut. Eipä ollut sellaistakaann ennen tullut koettua.

Toissa päivänä sitten tosiaan hyvästelimme Air Batangin rannan, jossa saimme maistaa mahtavaa pizzaa ja verovapaata Hoegaardenia hiekkarantabaarissa auringon laskiessa. Se oli kyllä mukava ranta. Siirryimme tänne Salangin rannalle mukavaan bungaloviin meren rannalle. Täällä eilispäivä tuli kulutettua tekemättä mitään ihmeempiä. Heidi on syventynyt kirjojen pariin ja minä kävin varaamassa sukellusreissun. Lauantaista eiliseen asti paikka oli pullollaan malesialaisia ja singaporelaisia turisteja, mutta tänään taas paikat ovat tyhjentyneet lähes autioiksi. Kyllä täällä muutama suomalainenkin on kuitenkin näkynyt. Snorklailemassa käytiin eilen ja toissapäivänä tuossa rannassamme. Vesi on todella kirkasta. Näkyvyys vähintään 15 metriä. Nemohan se sielläkin asui. Myös paljon kaikenlaisia muita hienoja ja värikkäitä kaloja uiskentelee heti muutaman metrin syvyisessä vedessä, joten snorklaamallakin näkee kyllä mukavasti kaloja.

Tänään sitten aamulla aikaisin heräsin ja lähdin sukelluskeskukselle ihmettelemään. Sieltä sitten varusteet kaiveltiin mulle ja lähdettiin laivaan. Koko matkan aikana mulle ei täysin selvinnyt, olivatko kaikki muut sukelluksella olleet töissä siinä sukelluskeskuksessa. Meitä oli yhteensä 8 mutta kaikki muut minua lukuunottamatta olivat ilmeisesti paikallisia. Yksi mies tosin oksensi yli laidan, joten hän ehkä oli turisti, mutta malesialainen kuitenkin. Seilasimme viereiselle pikkusaarelle, jonka rantavesissä piti sitten hypätä mereen sukelluskamppeet päällä. Hyppäsin ekana kellumaan mereen ja muut tulivat perässä. Hieman hirvitti, kun sukelluslaseilla alas katsoessani pohjaa ei näkynyt vaikka näkyvyys oli viidentoista metrin luokkaa. Siitä sitten kuitenkin lähdimme laskeutumaan hiljalleen alaspäin. Opastajani oli onnistunut valitsemaan mulle sopivan määrän painoja painovyöhön, ja pääsin varsin vaivattomasti pinnan alle. Korvat tirisivät paineen vaikutuksesta, mutta onneksi ontelot olivat flunssan jälkeen avautuneet ja paine tasautui nieleskelemällä ja nenää puristamalla. Viimein pääsimme pohjaan 18 metrin syvyyteen ja alkujärkytys alkoi hieman helpottaa. Vielä olin kuitenkin hieman kalana kuivalla maalla (ei erityisen sopiva vertauskuva) ja keskityin lähinnä kaikkien puoli vuotta sitten oppimieni asioiden muistelemiseen ja hengissä pysymiseen. Puolen tunnin sopeutumisen jälkeen aloin sitten pikkuhiljaa pääsemään taas jyvälle ja pystyin hieman nauttimaan maisemista. Se pieni saari, jonka edustalle ankkuroiduimme olikin jonkinlainen kukkula, josta suurin osa oli veden alla. Meressä avautui siis varsin jylhät näkymät ja oli hienoa sukellella massiivisten kivenjärkäleiden vierellä ja kukkulan seinämää ylös ja alas. Imeisesti siellä oli myös vaikka mitä erikoisia kaloja, mutta enpä juuri mitään erityisiä kaloja muistanut enää nähneeni kun opastajani pinnalla niistä kyseli. Kaloja siellä oli kuitenkin hurjat määrät ja vaikka minkä värisiä. Kuin olisi sukeltanut massiivisesssa akvaariossa.

45 minuuttia sukellettuani happi alkoi olla vähissä ja lähdimme nousemaan pintaan, pinnalla sitten odotin, että milloin ensimmäiset merkit sukeltajantaudista alkavat tuntumaan tai että onko keuhkot revenneet, mutta eipä ne tainneet olla kun vieläkin olen hengissä. Vähän oli huono olo, mutta se johtui joko jännityksestä tai merenkäynnistä. Mietin jo, että josko jättäisin toisen sukelluksen väliin, mutta onneksi ennen toisen sukelluksen alkua oloni helpotti ja päätin mennä vielä uudelle sukellukselle. Se olikin hyvä, sillä toinen sukellus meni ihan mainiosti. En enää jännittänyt niin paljon ja osasin hallita leijumistani oikein hyvin, joten pystyin liitelemään hyvin lähellä meren pohjaa. Sukelsin korallien keskellä, moikkasin Nemoa, näin merimadon, etanan ja uin läpi massiivisen kalaparven joka hienosti väisteli tieltäni pois. Kaloja oli kyllä taas paljon ja monenlaisia ja värisiä. Meren pohjassa oli isoja kivenlohkareita, joiden välissä pystyi uimaan, ja siellä asui varjoissa isoja kaloja. Happi riitti tällä kertaa hieman pidempään kun olin rauhallisempi.

Satamaan saavuttuani kävin hakemassa hetki aiemmin heränneen Heidin kirjansa parista ja menimme lounaalle. Seikkailuni maksoi 35€.