Iso mopo

Jaahas... Nyt ollaan siis täällä Nong Khiawissa toista päivää. Toissa iltana oli nokka tukossa ja haettiin antihistamiinia tai jotain semmoista Luang Prabangin apteekista kiltiltä sedältä. Se auttaa kummasti eikä tarvii enää niistellä. Kaippa täällä on sitten jotain siitepöyä, jolle olen allerginen, onhan mulla joinain keväinä Suomessakin allergiaoireita ollut. Eilen aamuna sitten kasin aikoihin otettiin motskari (Van Van) alle Green Discoveryn toimistolta 3 päiväksi hintaan 20€/päivä. Aamupalan ja vilkkaan liikenteen ajoharjoittelun jälkeen suunnattiin kohti väljempiä vesiä mahtavalla pyörällämme. Se on kyllä hieno. Jopa yksi turisti pysähtyi aamupalapaikkamme eteen ottamaan valokuvia pyörästämme, kun se oli siinä parkissa. Paikallisten setienkin suut vääntyvät hymyyn kun me kiidetään ohi, vaikkeivat he normaalisti kovin paljon hymyile. Eihän tuo mikään kovin erikoinen peli ole, 200 kuutioinen ja kulkee ehkä 100km/h jos kokeilisi, mutta näillä teillä ei 70km/h kovempaa olla taidettu mennä. Ulkonäköön on kuitenkin panostettu ja varsinkin renkaiden kokoon. Näille teille tuo on oikein mukava peli.

Eilisen päivän aikana kertyi 200km mittariin. Ensin ajeltiin tänne Nong Khiawiin ihmettelemään vuorien keskelle ja otettiin täältä majapaikka. Sitten jatkettiin n. 40km itään vuoristoteille ja ajeltiin pienten kylien läpi. Lapset olivat villinä meidät nähdessään, hyvä etteivät alle hyppineet. Lopulta päätettiin palata takaisin, kun tie vain jatkoi ja jatkoi nousuaan ja kello alkoi olla jo paljon. Takaisin tultiin vapaa silmässä lasketellen ja majapaikan kautta suikattiin syömään illallista. Tällä kertaa ruoka oli molempien mielestä oikein hyvää ja saimme seuraa ravintolan omistajan veljestä, joka puhui varsin sujuvaa englantia ja oli myös kiinnostunut pyörästämme. Kyselimme häneltä vinkkejä, mitä täällä kannattaisi nähdä, sillä suunnitelmamme olivat vielä vähän auki. Hän myös kertoi, että Laosin populaatio on melkein triplaantunut 30 vuodessa ja ilmeisesti jatkaa vielä kasvamistaan, sillä pieniä lapsia on kadun vierustat pullollaan. Paljon uutta työvoimaa, mutta tuo paljon haasteita terveydenhuollolle ja koulutusjärjestelmälle. Ilmeisesti tännekin kaavaillaan jonkinlaista lasten määrää rajoittavaa järjestelmää. Syönnin jälkeen siirryimme takaisin majapaikkaan ja menimme kerrankin aikaisin nukkumaan.

Aamulla sitten heräsimme kahdeksan jälkeen virkeinä kuin tikanpojat ja lähdimme bussiasemalle/venesatamalle ihmettelemään, miten pääsisimme Muang Ngoi Neuaan. Se on semmoinen joku paikka, josta emme oikein tienneet mitään, muutakun että joku kylä, jossa käy turisteja. Eilisen ravintolan setä oli kertonut, että ihan kiva paikka on. Ei sähköjä, eikä teitä kylään - vain veneellä pääsee. Otimme veneen kuljettajalla vuokralle, ja lähdimme sinne käymään. Kuskina toimi kyläläinen poika ja veneenä semmoinen iso paatti, jonne olisi mahtunut varmaan ainakin 20 henkeä. Matkasimme jokea ylävirtaan jonkun 20 km, ylös aika kovistakin koskista. Hyvin kuitenkin vene pysyi pojalla hanskassa.

Kylään päästyämme kävimme aamiaisella. Täytetyt patongit ovat täällä tosi hyviä (kiitos ranskalaisten), ja semmoiset siis söimmekin niinkuin monena muunakin aamuna. Välillä ollaan myös syöty isoja kulhoja nuudelikeittoa aamupalaksi. Keitto taitaa olla paikallisten suosikkiaamiainen, ja hyviä nekin on kyllä ollut. Kylä oli oikein mukavan ja leppoisan oloinen. Ei nähty mitään moottorilla toimivaa menopeliä. Siellä voisi varmasti viettää pitkiäkin aikoja. En tiedä onko nyt hiljainen kausi turismin suhteen, sillä kylä oli täynnä majataloja, ravintoloita ja bungaloveja, mutta turisteja oli vain muutama. Vähemmän turisteja kuin 4000 Islandsilla ja paljon paljon vähemmän turisteja kuin Vang Viengissä. Kuitenkin tuolla oli paljon enemmän turismin merkkejä, kuin esim 4000 Islandsin Don Khonilla ja Don Detillä, että joskus siellä varmasti on ainakin ollut paljon turisteja. Ainakin tällä hetkellä tuo olisi oiva paikka, jos haluaisi eristäytyä muusta maailmasta, mutta säilyttää kaikki turistikeskuksen mukavuudet poislukien sähköt, puhelinverkon ja netin.

Kylässä pyörittyämme lähdimme metsätielle kävelemään kohti jotain luolia. Eivät olleet mitenkään erikoisia. Tie luolille sen sijaan oli oikein mukava ja hieno näkymiltään. En ymmärrä mikä luolissa kiehtoo turisteja. Laosissa on kaksi suurta luonnon luomaa turistimagneettia; luolat ja vesiputoukset. Putoukset on kiehtovia, mutta luolat eivät niinkään. Ehkä se on vähän sama kuin koirien ja kissojen suhteen, jotkut pitää kissoista ja toiset koirista. Ja siitä kätevällä aasinsillalla siihen, että pieni koira yritti purra meitä Muang Ngoi Neuassa. Se ei ollut mukavaa. Joka tapauksessa ajattelimme vierailla täällä vielä yhdessä luolassa tänä iltana tai huomenaamuna ja antaa luolille uuden mahdollisuuden. Se on semmoinen luola, missä väki on piileskellyt toisessa Indokiinan sodassa, se on tässä majapaikkamme lähistöllä.

Ja missäs olinkaan... tulimme takaisin äsken Muang Ngoi Neuasta alavirtaan kovaa kyytiä läpi koskien ja päräytimme takaisin majapaikkaamme. Heidi meni suihkuun, sillä täällä on aika hiostava keli. Minä jäin tähän terassille kirjoittamaan tätä ja nyt taidan mennä itsekin kylmään suihkuun. Niinjoo ja matkamme ensimmäinen majapaikka kyykkyvessalla on nyt löytynyt. Olisi täällä varmaan ollut länsimaisiakin vessoja, mutta ajattelimme nyt tutustua kunnolla tuohon kyykkimisen ihmeelliseen maailmaan, kun kerran tilaisuus tarjoutui. 5€/yö maksaa tämmöinen oma bungalovi täällä vuoristomaisemilla. Kun Luang Prabangissa maksoimme 10€ huoneesta guesthousessa. Tästä olisi saanut myös bungalovin jaetuilla suihku/vessatiloilla 3€/yö. Täällä olisi siis aika edullista viettää pitkiäkin aikoja, kuten tuo viereisen bungalovin pariskunta tuntuu tekevän. Ilmeisesti ovat jotain kirjailijoita, kun ovat istuneet aina terassillaan kannettavien tietokoneiden kanssa, kun olemme heidät nähneet. Mutta nyt sinne suihkuun ja sitten syömään.