Hongkong       Macao        Kiina        Vietnam        Kambodža        Laos        Thaimaa        Malesia

perjantai 2. tammikuuta 2009

Viimeinen yö Chungking Mansionissa

Vielä viimeinen päivitys täältä Chungking Mansionista Guangdong Guesthousesta. Tänään aloittelimme päivän Kowloonin puistossa katselemalla kiinalaisia vanhuksia, jotka suorittivat aamuverryttelyä miekkojensa kanssa. Sitten lähdimme Hong Kong Islandille pörräämään. Kävelimme pitkiinsä ihmettelemässä korkeita rakennuksia suu auki ja päätimme päästä niistä korkeimman huipulle. Korkein rakennus on ilmeisesti Hongkongin kansainvälinen finanssikeskus IFC2. Suunnistimme rantoja pitkin rakennukselle auringon lämmittäessä mukavasti saastepilven läpi. Pakokaasut täällä kirvelevät silmiä hieman samaan tapaan kuin nuotion savu, mutta kirvely on kuitenkin hyvin vähäistä. Pääsimme rakennuksen alimpaan kerrokseen ja aloimme selvittämään pääsyä ylös. Onnistuimme saamaan vierailijakortit näyttämällä passeja vastaanottovirkailijalle ja pääsimme 55 kerrokseen, jossa oli kirjasto. Sieltä oli oikein mukavat maisemat - haukat liitelivät ikkunan toisella puolella ja katselimme, kun kantosiipialukset kiihdyttivät Hongkongin satamasta kohti Macauta.

Laskeuduttuamme alas päätimme lähteä Aberdeeniin, koska olin joskus pelannut semmoista tietokonepeliä (Shenmue II), jonka sankari aloitti matkansa Aberdeenistä. Kuin ihmeen kaupalla osuimme bussipysäkille, josta bussi saaren toiselle puolelle Aberdeeniin lähti ja pääsimme matkaan. Istuimme sitten 2-kerrosbussin ylimmän kerroksen etupenkkipaikoilla ja ihmettelimme alati muuttuvia katunäkymiä. Linnunpesäkauppoja, paistettuja hanhia ja muita erikoisuuksia näkyi kadun varsilla. Se on ihan kivaa, että täällä ei ole ainoastaan kauppaketjuja tyyliin K-extra, Sale, Siwa vaan suurin osa putiikeista vaikuttaa olevan yksityisiä, mihinkään ketjuun kuulumattomia. Bussissa istuminen oli mukavaa ja päätepysäkillä totesimme, että Aberdeen ei näyttänyt samalta kuin pelissä ja lähdimme takaisin eri bussilla eri reittiä.

Palattuamme takaisin HK Islandille mielessämme oli vain yksi asia - RUOKA. Lähdimme etsimään Sohoa, sillä siellä kuulemma oli halpoja ruokapaikkoja. Päädyimme matkustamaan maailman pisimmille liukuportaille josta eteemme paljastui ihmeellinen näky, SubWay. Hiiteen paikallinen ruoka ja tikut! Oli hyvää. Osuimme siellä ruokapaikkaa etsiessämme myöskin mielenkiintoiselle markettialueelle, jossa myytiin kaikenlaisia eläviä meren eläjiä. Oli erilaisia rapuja ja raidallisia kaloja jotka pomppivat myyntipöydillä. Simpukoita, kotiloita, mateita ja mustekaloja riitti.

Syötyämme kello alkoi lähennellä jo kahdeksaa ja suuntasimme takaisin Kowloonin puolelle katselemaan satamaan laser-showta. Honkongin suurimmat pilvenpiirtjät oli laitettu täyteen kaikenlaisia valohärveleitä ja laasereita ja ne tanssivat musiikin tahtiin parikymmentä minuuttia ihmisten niitä kuvatessa innoissaan. Sitten suuntasimme kohti hostellia sumplimaan tulevia suunnitelmia.

Huomenna lähdemme päväksi Macauhun ja illaksi tulemme takaisin Hongkongiin, jossa illallistamme kiinalaisessa kasvisravintolassa nimeltä Kung Tak Lam, josta huomisen majoittajamme Bowie on meille varannut pöydän. Sitten menemme hänen luokseen yöksi ja seuraavana aamuna lähdemme aikaisin kohti Manner-Kiinaa.

Mannerkiinassa heti Hongkongin rajan takana on Shenzhenin kaupunki, josta olisi tarkoitus saada yöbussi joko Guilinin kaupunkiin tai Yangshuon kylään jossa sitten olisi taas tarkoitus joitakin öitä viettää. Majapaikkaa ei ole vielä varattu, sillä emme tiedä varmaksi, minä päivänä olemme perillä. Sen saaminen periltä ei kuitenkaan pitäisi tuottaa ongelmia. Näinollen emme varmaankaan ehdi ihan yhtä aktiivisesti päivitellä blogia kun emme tiedä, milloin nettiin pääsemme ja onko tulevissa majapaikoissamme mahdollista päästä nettiin. Kirjoittelemme tänne koneelle juttuja talteen ja julkaisemme aina kun nettiin jostain päästään.

2 kommenttia:

  1. Mukavaa päivää Macaussa! Ja turvallista matkaa Kiinaan!
    Me näköjään riiputaan Joonatanin kans netissä pitkin päivää...
    t. Hanna

    VastaaPoista
  2. Terveisiä Vihannin mummulta kovasti teille, hän siellä kovasti pelkää miten selviätte:), Yritettiin rauhoitella...Äsken tuossa kotiuduttiin, pakkasta on täällä kymmenkunta astetta, tuntuu aika vilposalta pitkästä aikaa, kyllä kesä olis kivempi. Terveisiä Kiinaan! t. Liisa ja Eero

    VastaaPoista